"No, eikö Kreeta enää latvaheikkoolaisia tunne?"
"Voi hyvänen aika! Mehän olemme vanhoja tuttuja", lausui Kreeta ja pudotti likaisen pussin selästään, josta kuului kummallista kalinaa.
Kreetan ja latvaheikkoolaisen keskustellessa vanhoista asioista, marssivat toisetkin matkamiehet Castle Cartin pihaan.
"Mitäs te noilla siloilla meinaatte, vai onko hevonen matkalla kuollut?" kysyi raumalainen siloja kantavalta mieheltä.
"Ei ole ollut hevosta, mutta minä olen kuullut, ettei täällä saa oikeita siloja ollenkaan. Tuumasin lähteissäni, että jos tulisi täällä joskus hevosen omistajaksi, niin olisi panna silat selkään", vastasi mies.
"Teidän lyhdyssä palaa tuli keskellä päivää", huomautti Piltti eräälle tulijoista, joka hajalla säärin seisoa töllisteli toisten takana palava lyhty kädessä.
"Miksikäs ei se palaisi kun se kerran on palamaan pantu", vastasi mies vähän loukkaantuneena nokkaviisaasta huomautuksesta.
"On tainnut palaa Suomesta saakka?" kysyi Piltti.
"Jos olette lukeneet kreikkalaisista, niin tiedätte, että he vieraille maille matkustaessaan veivät tulen mukanaan. Vieraalla maallakin ollessaan tahtoivat he aina olla omasta kotimaasta tuodun tulen lämmittämiä. Niinpä minäkin otin suomalaisen tulen mukaani tänne länteen. Toivon, että voin tällä kotimaan tulella kuvata sitä kansallisen hengen tulta maamiehillemme täällä, jonka lämmittävää voimaa he tarvitsevat yhteispyrinnöissänsä", selitti mies.
"Hän on pappi", kuiskasi Teemu Iiskan korvaan.