"Kuules nyt Mikkoska, mitä esitän sinulle. Minä luulen, että toisetkin saapuvilla olevat hyväksyvät ehdotukseni. Me maksamme sinulle viisisataa dollaria, jos voit estää suomalaiset perustamasta raittiusseuran, taikka jos et voi tehdä tyhjäksi heidän aijettaan, niin kumminkin voit meille aina kertoa, mitä heidän kokouksissaan kulloinkin keskustellaan ja päätetään, että me tiedämme varustautua taisteluun heitä vastaan. Lupaathan tämän, hyvä Mikkoska? Olethan aina ollut niin hyvä", pyyteli Romusen vaimo ja kietoi kätensä Mikkoskan kaulaan.
"Viisisataa dollaria on pieni raha sellaisesta palveluksesta, josta kerran, kuten sanoitte, riippuu teidän liikkeenne olemassaolo ja oma elämänne. Enemmän täytyy saada, sillä en minä viitsi omaatuntoani niin vähällä himmentää. Ottakaa huomioon, että melkein jokaisella suomalaisella miehellä, joka tähän vastaperustettuun raittiusseuraan on yhtynyt, on perhe Suomessa. Arvaattehan minkälaista, puutetta ne unohdetut perheet siellä kärsivät kun isät tuhlaavat kaiken ansionsa täällä teidän kapakoihin. Te kehtaattekin tarjota minulle Juudaksen penningeitä häpeän työstä! Mutta kun rahaa täytyy saada Amerikassa, niin olkoon menneeksi kunnia, jos tuhannen dollaria maksatte, ettekä ilmaise kenellekään että olen kansalaisiani pettänyt ja heidän luottamuksen väärin käyttänyt, niin minä toimin että seuran perustamisesta ei tule mitään" ehdotti Mikkoska ahneuden ilme kasvoilla.
Riemastuneena Mikkoskan lupauksesta, lausui Daliini: "Me maksamme tuhannen dollaria ja vielä lisäksi saa Mikkonen vapaasti parhaat juotavat ja vaikka kuinka paljon!"
"Niin, ja Mikkoskakin saa vapaasti viinit ja punssit ainakin meiltä!" lisäsi Romunen mielihyvin kämmeniään hieroen.
"Huomen-iltana minä kumoan koko heidän yrityksensä, ja se on tosi!" suostui Mikkoska.
"Voi, kun sinä Mikkoska olet meille hyvä!" imarteli Romusen Anna.
Kuka Mikkoska oikeastaan oli, siitä ei kukaan oikein ollut selvillä se vaan tiedettiin, että hänen pitäisi oleman Oulusta erään nimismiehen rouva, joka oli jättänyt miehensä sinne ja lähtenyt Amerikaan erään konttoristin kanssa, joka täällä käytti Mikkonen nimeä. Mutta tämä arvattavasti oli keksitty nimi. Vaikkapa Mikkoska olisikin ollut karkureisulla, niin kaikesta päättäen hän oli sivistynyt nainen. Kierä ja väärä hän oli, sen suomalaiset olivat jo tulleet huomaamaan.
Mikkonen ei toiminut mitään. Hänellä ei ollut mitään vakituista ammattia, ja herrasmies kun oli, niin kova työkään ei sopinut hänen hienoille käsilleen. Tämänkin takia oli Mikkoska halukas ansaitsemaan dollareita millä keinoilla tahansa.
"Kuuleppas kultaseni!" puheli Mikkoska miehelleen tultuaan kotiin, "nyt meillä ei ole mitään hätää taasen pitkään aikaan, sillä minä saan parin päivän kuluttua tuhannen dollaria aivan kuin ilmaiseksi."
"Kuinka se on mahdollista, rakkaani?" tiedusteli Mikkonen uteliaana, "mistä näin helposti rahoja saat?"