"Näetkös", selitti vaimo, "suomalaiset ovat aikeissa perustaa tänne Harboriin raittiusseuran. Minäkin jo kirjoitin nimeni seuran jäsenkirjaan. Mutta nyt kun Daliini ja toiset kapakoitsijat ovat sen saaneet tietää, niin he kutsuivat minut Romuselle ja lupasivat minulle tuhannen dollaria, jos saan estetyksi ettei seuraa perusteta. Sehän on helppo asia minulle!"
"Mutta kuinka sinä, kultaseni voit sen estää?" kysyi Mikkonen.
"Se on helppo tehtävä. Näetkös, huomenna on vasta se kokous, jossa lasketaan oikea perustus, annetaan seuralle nimi ja valitaan virkakunta. Heti kun kokous avataan, niin minä selitän kauhean unen, jonka muka olen nähnyt. Tiedät hyvin, että suomalaiset ovat kovin taikauskoisia. Epäilemättä he uskovat uneni ja niin seura jää perustamatta. Silloin tuhannen dollaria on minun!"
"Ja minun!" lisäsi Mikkonen, ja suuteli naistansa poskelle.
* * * * *
Jo ennen kello kahdeksaa oli Castle Cartin ruokailuhuone täynnä miehiä. Muutamat olivat puolihumalassa. Olipa sinne varattu pari tynnyriä oluttakin, lähtiäisryypyiksi. Mikkoskakin oli jo saapunut. Hyvin hartaan näköisenä hän oli asettunut istumaan pöydän päähän. Stenroos otti kirjan ja luki mitä edellisenä iltana oli siihen kirjoitettu kokouksen menosta.
"Te, jotka ette olleet täällä eilen iltana, kuulitte nyt mitä olemme täällä päättäneet, ja nyt kirjoittamaan raittiusseuran jäsenkirjaan", selitti Stenroos.
"Tuolla pöydän alla on kaksi tynnyriä olutta. Mihin ne pannaan, jos jokainen yhtyy raittiusseuraan?" kysyi Iiska nähtävästi haluten aikaansaada häiriötä kokouksen rauhallisessa menossa.
"Kyllä minä, pidän niistä huolen", vastasi Stenroos.
Iiskan yritys raukesi tyhjään, sillä jokainen, humalaisetkin, kirjoittivat nimensä jäsenkirjaan, joten nyt oli jokaisen nimi raittiusseuran kirjoissa.