Ja ettei hän joutuisi jollaintavoin kiusaukseen, meni hän etsimään
János Hajdua, joka puuhaili vankkurien parissa.
— Kuulkaahan, sanoitte äsken, että antaisitte satayhdeksänkymmentäyhdeksän kultarahaa vangistani.
— Jos olisi, niin antaisin, sillä vanki on silkkaa rahaa.
— No siinä tapauksessa annan hänet teille ilmaiseksi.
— Oletteko tullut hulluksi?
— Saattaa olla niinkin, että olen tullut hulluksi, mutta älkää te siitä välittäkö. Minä en huoli vangista, sillä pelkään päästäväni hänet vapaaksi, enkä huoli rahoistakaan, sillä pelkään niiden syyttävän minua. Teidän omanne on vanki, te olette hänet vanginnut, minä en tiedä koko jutusta mitään.
— No silloin kiitän nöyrimmästi, Dobos setä. Kyllä vien hänet
Sárospatakiin varovasti, niinkuin olisi munaa varjeltava.
— Mutta minäkin tulen mukaan — ajatteli Dobos setä itsekseen.
* * * * *
Hallitsija piti juuri valtiopäiviä Sárospatakissa. Asiat sujuivat huonosti, hänen tähtensä alkoi jo laskea. Itse oli hän ärtyväinen ja synkänvakava.