— Varastanut? — mutisi vanhus, kuivaten kyyneleet silmistään. Oi teidän majesteettinne! — huudahti hän tuskallisesti. — Silloin en minä ole puhunut yhtään mitään.
Hän kääntyi sotilaan tavalla ja poistui huoneesta. Nyt seurasivat lähetystöt. Nesselroth johti pestiläistä ja professori Szilágyi debreczeniläistä. Laajassa esityksessä, pitkin ja monimutkaisin kääntein he ilmottivat, ettei heillä ollut rahaa, jonkavuoksi he pyysivät lykkäystä, kunnes Rákóczy keskeytti heidät ärtyisenä:
— Kysykää, herrat, sotamiesten vatsoilta, myöntävätkö ne lykkäystä?
Tätä huomautusta lukuunottamatta kuunteli hän mahdollisimman välinpitämättömästi monisanaista esitystä, kunnes yht'äkkiä kohosi ilmoille äänekäs melu kadulta, ja kun hän seisoi ikkunan ääressä, kumartui hän vaistomaisesti katsomaan, mitä siellä oli tekeillä.
István Verestä vietiin telotuspaikalle. Suuri joukko oli häntä saattamassa, naisia, lapsia ja muuta kansaa. Hänen vieressään kulki tulipunaisessa puvussa mestaaja.
Samassa astui linnanpäällikkö jälleen sisään:
— Teidän majesteettinne, armonpyytäjät anovat tuomitulle vapautusta.
— Ei ole armoa, — vastasi hallitsija ankarasti, nojautuen hetkeksi taaksepäin.
Alhaalla huomasi tuomittu Veres hallitsijan kasvot ikkunassa ja kahleitaan kalistaen hän huusi hallitsijalle:
— Armoa, armoa!