Kulkue pysähtyi akkunan alla, odottaen hallitsijan merkkiä.
— Jos teidän majesteettinne armahtaa minut, näytän ennen pitkää, mihin nämä käsivarret pystyvät.
Rákóczy viittasi päättäväisesti kädellään, että he voivat rohkeasti jatkaa kulkuaan ja sulki ikkunan.
Mutta samassa lennähtivät ovenpielissä seisojat sivulle ja väkipakolla hyökkäsi sisälle mies, saksalaisen sotilaan puvussa. Viitta, joka oli peittänyt hänen vaatteensa, oli valahtanut hartioilta.
Rákóczy astui varovaisesti taaksepäin siinä uskossa, että murhaaja oli uhkarohkeasti tunkeutunut sisälle.
— Teidän majesteettinne! — huudahti mies sydäntäsärkevällä äänellä, polvistuen hallitsijan eteen — minun veljeni viedään mestauslavalle. Minä olen syypää siihen, minä olen rikollinen.
— Mitä järjettömyyksiä sinä puhut? Hän on kavaltaja. Hän on varas, — sanoi hallitsija kiihtyneenä. — Varkauden minä voisin vielä antaa hänelle anteeksi, mutta en kavallusta, siihen täytyy olla päteviä todisteita. Poistu! Vartijat!
— Ette kadu, teidän majesteettinne, jos kuulette minua, sillä, kautta elävän Jumalan, te muuten vuodatatte viatonta verta.
— Puhu, — sanoi hallitsija. Mitä on sinulla sanottavaa väitteesi tueksi?
— Sitä, teidän majesteettinne, ettei hän ole varas.