— Kuka on siis vienyt minun aarteeni?

— Minä, — vastasi hän.

— Kuuntelen sinua — sanoi Rákóczy istuutuen nojatuoliin.

László Veres kertoi henkeään pidättäen kaikkein tärkeimmät kohdat tapausten menosta, jotka kuultuaan hallitsija huudahti innokkaasti:

— Rientäkää nopeasti viemään valkoista lippua! Mutta pian, ettette myöhästy!

Nopeasti sidottiin valkea liina tangon nenään ja sitä läksi kiidättämään huovi, joka yötä päivää oli valmiina hallitsijan ikkunan alla tarpeen vaatiessa viemään perille käskyjä.

Totisesti laukkasi hevonen nopeasti, sillä se tunsi kannukset kyljissään. Hallitsija avasi ikkunan ja huusi huoville:

— Kymmenen kultarahaa palkinnoksi, jos onnistut!

Ja hän oli niin kiihtynyt, ettei hän edes päästänyt luotaan lähetystöjä, vaan salli heidän pitää seuraa itselleen siksi kunnes hän saisi tietää tuloksen.

Mutta vaikka huovi ajoi täyttä lentoa, oli László Veres perillä vieläkin aikasemmin, nelistäen oikotietä yli kaikkien esteitten, läähättäen, kieli riippuen ja sydän hurjasti pamppaillen, kohti telotuspaikkaa.