László oli vilkkaampi ja parempi kertoja, hän kertoi koko heidän kohtalonsa vaiheet alkaen Krucsaysta ja siitä, miten Dobos täti otti heidät huostaansa, miten Pista voitti miekankannikkeensa ja rakastui Magda Szilágyion (Älähän! — puhkesi väliin läsnäoleva Szilágyi herra) ja hän kertoi senkin, miten siitä pienestä kipinästä syntyi vastustamaton halu tulla kerran aatelismieheksi; miten he lähtivät maailmalle ja saivat mustan ja valkean koiran, joista toinen toi onnettomuutta ja toinen onnea, ja miten he senjälkeen olivat tavanneet Rozsomákin ja eronneet kumpikin taholleen. Sitten kertoi kumpikin erikseen omat elämyksensä, joista Lászlón muodostuivat niin kirjaviksi senvuoksi, että hän taskut täynnä suuria rahoja lahti veljeään etsimään, mutta jäikin kiinni Pestiin senvuoksi, että hän rakastui Nesselroth herran tyttäreen. (Älähän! — puhkesi Nesselrothkin.)
Hallitsija kuunteli mielenkiinnolla kertomusta ja sanoi sitten:
— Te olette kärsineet paljon, miehekkäästi olette torjuneet päältänne loan, sinä tosin olet hiukan horjunut (sanoi hän Lászlón kääntyen), mutta tänään olet sinä sovittanut sen ja olet samalla todistanut, että sinulla on sydän oikealla paikallaan, ja se on pääasia. Tosiaankin hyvin opettavainen kertomus. Mutta yhden neuvon annan teille kuitenkin, vaikka en olekaan taikauskoinen. Ampukaa kuula sen mustan koiran otsaan ja lähettäkää se valkoinen lahjaksi Bercsényille, jotta se seuraisi sotajoukkoa ja tuottaisi sille onnea.
Tämä leikillinen huomautus oli sanottu ennustuksiin ja taikavoimiin uskovaa Bercsényitá tarkottaen.
— Koirastani en minä enää luovu, teidän majesteettinne, — sanoi László — mutta jos sallitte, lähden mielelläni sen mukana leiriin.
— Enkä minä puolestani voi tappaa omaani, — vastasi István — sillä viime yönä sen päivät päättyivät. En nukkunut koko yönä, sillä minun täytyi alati kuulla vankikoppini edessä sen surkeata ulinaa, ja kun minut aamunkoittaessa vietiin ulos, näin, että hurttaparkani oli kuollut.
— Se oli vaarallinen lahja! — sanoi Rákóczy. — Mutta teistä, Krucsay, en olisi uskonut sellaista julmuutta. Kuulitteko, mitä pojat kertoivat?
— Kuulin, teidän majesteettinne?
— Onko se totta?
— Totta on — sanoi hän surullisesti painaen päänsä alas — kerran olin minäkin murtumaton mies, kunnes Jumala kuritti minua raskailla onnettomuuksilla. Hän riisti minulta kaikki kolme poikaani. Nyt olen jäänyt aivan yksikseni, ja uskokaa, majesteetti, että minä usein öisin kuulen sen kuoliaaksi piestyn vuokramiehen valituksen. Olenkin luvannut itselleni, että jos joskus kohtaan hänen karkotetut lapsensa, luovutan kaiken omaisuuteni heille.