Hän pisti kätensä pieluksen alle, veti sieltä pienen kukkaron ja laski edessään olevalle pöydälle kolme taalaria toiseen nurkkaan ja toiseen yhden.
— No, teinit, valitkaa nyt koiranne, hi, hi, hi. Sinä valitse ensiksi, joka kirjotit testamentin.
— Minä annan veljeni valita, — sanoi Pista vastaukseksi.
— Minä valitsen sen koiran, jolle on yksi taalari luvassa, tuon valkoisen! — vastasi László empimättä.
Vanha akka irvisti niinkuin paholainen.
— Kelpo poikia te olette, kelpo poikia!… Te löydätte varmasti onnenne. No katsohan, katsohan tuota, kun kumpikin antaisi toiselleen rahakkaamman koiran.
Sairas pudisti päätään kummastellen ja siihen päänpudistukseensa hän nukahti.
»Ei se kuolekaan» — kuiskasivat sukulaiset — »se vaan tekee pilaa meistä ja senvuoksi kutsutti luokseen.»
Mutta aamulla hän oli jo kuollut, kun teinit, jotka olivat nukkuneet yönsä heinäladossa, lähtivät koirinensa matkaan.
Aivankuin tietäen kuka kummankin oli isäntä, juoksenteli valkoinen koira Lászlón rinnalla ja musta Pistan vieressä.