Paras olisi sentään ollut tätä yhtymistä varten panna musta huivi päähän!
Ääneti lankesi Sohvi miehensä ruumiin yli, suuteli ja syleili sitä kauvan.
Kun hän vihdoin väkisin pois talutettiin, niin olivat hänen kasvonsa yhtä lempeät, levollisen näköiset kuin ennenkin. Ei löytynyt sanoja, ei kyyneliä.
Hän kääntyi taaksensa vielä kerran luodakseen silmäyksen miehensä ruumiisen ja meni tainnoksiin.
Mutta pian hän tointui taasen, tarttui rautakourin vanhan eukon olkapäähän ja kysäsi, muoto hurjana, turvonneena, synkällä äänellä:
— Miksi toittekaan minut tänne? Mistä häntä nyt enää odotan.
Ja vasta nyt alkoivat kyyneleet viljalta vuotaa pitkin kalpeita poskia.
Tuo pakana suutari.
On levinnyt Csoltón, Majornokin ja Bodokin kyliin semmoinen paha luulo, ettei ukko Filesikin kuuluisia turkkeja olekaan olemassa muualla kuin hänen mielikuvituksessaan; hän kyllä niistä puhuu ja ylvästelee, lupaa niistä vetoakin lyödä, mutta ei hänellä oikeastaan turkkeja olekaan, lieneekö edes milloinkaan ollut?
Mutta olipa niinkin. Gózonilaiset (hän muutti näet Bágy-joen tuolta puolen tänne) sen aivan hyvin muistavat, viitoten ijäkkäämmät.