Hämärä kävi yhä pimeämmäksi ja peitti peräti Leenankin. Eikä se koskaan häntä enää ilmoille laskenut, vaan peittää hänet vielä tänä päivänäkin. Leena katosi jäljettömiin, ei hänestä sittemmin ole hivaustakaan kuultu. Ei ole häntä kukaan nähnyt, ei ole kenkään sittemmin hänen kanssaan sanaa vaihtanut.
Äiti parka on itkenyt jo vuosikausia kadonnutta lastansa, kaiho karkottaa unenkin öisin silmistä, kun hän luuli tähän itse syypää olevansa. Saattoiko hän arvata, että arka, viaton lapsi niin kovin pelästyi hänen uhkauksestansa. Yhden ruukku-pahaisen tähden ei tohdi tulla kotia, vaan on paennut avaraan mailmaan. Onko moista milloinkaan ennen kuultu? Voi sitä ruukkua, sitä ruukkua!
Ihmiset eivät tahdo hänen suruansa lisätä, eivät väitä vastaan.
Mutta ehk'ei se ruukku yksin sentään särkynyt… ei se ollut se heikompi astia.
… Eikä bodokilaisilla ole liioin mitään ylpeilemisen varaa tuosta lähteestä. Parempi olisi luoda umpeen ja peittää mullalla… Liian lähelle lentäissään on moni pikkulintu siinä hautansa saanut… ja hautaa pahemman moni Bodokin tyttö.