»Sitä, rakas äitiseni, että on vaikea sekaantua kuninkaan asioihin.»
»Ymmärrän, teidän majesteettinne», sanoi korkeasukuinen rouva ylevän pilkallisesti ja poistui huoneisiinsa pää ylpeästi koholla.
Niin paljon hän kuitenkin sai aikaan, että hän riisti kuninkaalta halun puuttua tähän asiaan, ja vaikka Blasius Prónay liitti kertomukseensa Nagyszebenin ispaanin anomuskirjeen, ei Matias ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin.
Kuninkaitten muisti ei sekään ole parempi seulaa: pienet jyvät putoavat, ja isot jäävät.
Kului vuosi, taisipa kulua puolitoista, kun kuningas Anna Drágffyn häissä säkenöivän ilotuulisena tapasi eräässä salissa Georg Dóczyn, Nagyszebenin ispaanin.
»Kas, sinäkin olet täällä, Dóczy? Mitä uutta kuuluu. Siebenbürgenistä, kerro! Kuinka voivat uskolliset saksilaisemme ja kelpo romaanialaisemme?»
Puhuteltu kumarsi syvään.
»He osoittavat teidän majesteetillenne nöyrää kunnioitusta.»
»Entä naiset, joista minulle mainitsit? Mitä naisia ne taas olivatkaan?» naureskeli kuningas.
Kolme neljä läsnäolijaa ehätti hänelle selittämään.