Mutta tällä kertaa olivat naisemme turhaan pyntänneet itsensä. Vanhan Budan linnan (se oli jo sidoin vanha) pääportin luona sulkivat vartijat heiltä tien.
»Mikä on asianne, hyvät naiset, kaunottaret?»
Herra Rostó vastasi heidän puolestaan: »Olemme matkalla kuninkaan luo.»
»Kuningas ei ole kotona.»
»Missä hän sitten on?»
»Várpalotassa, jossa ei kukaan saa häntä häiritä.»
Herra Rostó raapi korvantaustaan ja murisi jotakin sentapaista, »että kuninkaan pitäisi aina olla Budassa», niinkuin vesiruukun, josta jano sammutetaan, aina tuli olla samassa paikassa, pikku penkillä tuvan edessä.
»No, hitto vieköön minut, jos tiedän, mitä meidän nyt on tehtävä, lapsikullat.»
Suuri ihmisjoukko oli kokoontunut ympäröimään heidät; tuollaisissa paikoissa on katu täynnä tyhjäntoimittajia.
Komeat ritarit ja palatinit pysähtyivät katselemaan kauniita naisia.