Mutta nuori kuningas itse, jolla kylläkin oli luja käsi, mutta samalla pehmeä sydän, alkoi pian pahoitella asiaa. Unettomina öinä näyttäytyi eno hänelle usein laihtuneena, parta hoitamattomana ja syyttävin katsein.
Päivällä taas hän luki äitinsä silmistä eräänlaista salaista tuskaa.
Kohtalon tahdosta joutui eräänä päivänä hänen käsiinsä se kirja, johon Baltasar hänen enonsa käskystä oli merkinnyt valtiolliset asiat; siihen oli merkitty erilaisia anomuksia ja lupauksia.
Kuningas selaili sitä ja arveli, että olisi kohtuullista täyttää nämä lupaukset, sillä mitä käskynhaltija on sanonut, on lopultakin yhtä paljon, kuin jos kuningas olisi sen sanonut.
Tapahtui siis, että muun muassa Szelistyen naisten asia uudestaan sukelsi esiin; se kummallinen merkintä, jossa kuninkaalta pyydettiin miehiä ja käskynhaltija lupasi toimittaa niitä, herätti kuninkaassa tavallista vilkkaampaa uteliaisuutta. — Mitä hullua! — ajatteli hän. — Pitääpä heti tutkia.
Blasius Prónayn käskettiin lähteä Nagyszebenin kreivin, Georg Dóczyn, luo ja tiedustella asian laitaa, sillä kuningas tahtoi täyttää, mitä hänen enonsa oli luvannut.
Tämä tiedustelu sattui perin huonoon aikaan. Pienet jutut häviävät muutoin suurten joukkoon, mutta Buda oli nyt rauhallinen: ei ruohonkorsikaan värissyt politiikan kentällä. Ei ollut muuta keskustelun aihetta kuin ne erilaiset suunnitelmat ja päähänpistot, kuinka kruunu saataisiin takaisin.
Mutta tästäkin aiheesta oli harrastus jo katoamassa; vanha Gara oli ratkaissut sen: »Joko raudalla tai rahalla.»
Siihen ei ollut enää mitään lisättävää. Lyhyesti sanottuna, hovissa oli kurkkusesonki, ja Prónayn matka oli oikea herkkupala.
Toimettomat hovipojat, äitelät hovimiehet käyttivät sitä kiihoittavien juttujen ja huonojen sukkeluuksien aiheena. Ylioppilas Klemens kirjoitti tietysti Ujlakin toimesta häväistyskirjoituksenkin nimeltä »Ratsuhevoskanan matka Siebenbürgeniin».