Hän kumartui maahan ja otti sen käteensä, ja siinä se olikin korvarengas smaragdikivineen. Ihan kävi harmiksi, kun muutenkin oli kiire. Eikö olisi sitä voinut löytää joku toinen, kun sadottain ihmisiä muutenkin jouten torilla liikuskeli!
Miten olikaan, tuo kirkkaanvihreä silmä hymyili hänelle niin lempeästi, ettei hän malttanut heittää sitä pois jonkun pieksujalan mahdollisesti tallattavaksi. Kukahan täällä käyttää näin hienoja koristeita? Vaikka olipa kuka hyvänsä, kun hän sen kerran on löytänyt, vie hän sen kaupungintalolle, eivätpä hänen luunsa siitä säry, sinne kun ei ole muuta kuin parisenkymmentä askelta.
Hän kääntyi kaupungintalon porttiholvista sisään, missä katosta riippui mahtavia nahkasankoja, ja eräässä nurkassa lojui vanha lahonnut jalkapuu — sic transit gloria mundi! — sitte nousi hän rappusia ylös istuntosaliin, missä neuvosto paraikaa oli koossa pitkän vihreän pöydän ympärillä käsittelemässä erästä erinomaisen vakavaa ja kiireellistä asiaa.
Esillä olikin todella ilkeä juttu. Kaupungin metsänvartija oli näet vastikään tullut henki kurkussa ilmoittamaan että kaupungille kuuluvassa Liskovinan metsässä oli tavattu tuntematon herraspukuinen mies erääseen puunoksaan hirtettynä, — että mitä on tehtävä ruumiille.
Tätä asiaa neuvosto nyt paraillaan pohti; kurttuisilla otsilla näkyivät sisällisten taistojen jäljet.
Neuvosmies Konopka esitti että asetuksien mukaan oli hirtetyn ruumis tuotava hautuumaalle leikkaushuoneeseen ja samalla ilmoitettava asiasta ruununmiehelle, Géry Mihály herralle, jotta tämä toimittaisi tutkimuksen ja piirilääkärin aukaisemaan ruumiin.
Galba pudisteli päätänsä; hän oli joka asiassa valtioviisas, nytkin hänellä oli omat ajatuksensa asiassa. Hän piti viisaimpana olla hiiskumatta ja kirjoittamatta sanaakaan, vaan parasta ottaa salaa ruumis alas ja hilata se parisensataa askelta eteenpäin erääseen kivikkoon, joka jo kuului Travnikin kunnan alueeseen. Travnikilaiset sen sieltä sitte löytäkööt.
Mravucsán oli kahden vaiheilla, mumisi itsekseen, ruumistansa heilutellen ja korvallistaan kynsien; alkoi lopuksi päivitellä, että huoneessa oli tukahuttavan kuuma, että leini riipasee hänen kättään, että neuvospöydän jalka liikkuu, pitää panna sen alle edes joku vanha asetus. Silläaikaa hän toivoi enemmistön ratkaisevan asian. Enemmistö oli Galban puolella. Mutta tämäkin puolue jakautui kahtia. Aitogalbalaiset vaativat ruumista salaa kuletettavaksi yli rajan. Maltillisemmat, yhtyen Kozsehuba Andrásin ehdotukseen olisivat tyytyneet siihen, että tuo onneton olisi saanut leposijansa isänmaan povessa sen puun juurella, johon hän oli hirttäytynyt. Hän vain ei olisi antanut kulettaa ruumista kautta seudun hautuumaalle, mikä olisi näet ollut välttämätöntä siinä tapauksessa että asiasta ruununmiehille ilmoitettaisiin, sillä se kävisi Bábaszékin asukkaille sangen vaaralliseksi, koska siitä tiettävästi olisivat raesateet seurauksena.
— Joutavaa taikauskoa! — kivahti Konopka.
— Totta kyllä, totta, herra Konopka, mutta minkäs sille voi, kun kerran kansa niin uskoo, — vakuutteli Kozsehuban puolueeseen kuuluva neuvosmies Fajka.