Tuomarin apulaista oli kuitenkin vaikea saada työntymään pois alottamaltaan ladulta, kun kerran oli päässyt uudesta puvustansa puhumaan.
— Sillä räätälillä on leikkaaja, joka ennen on työskennellyt Wienissä eräällä hoviräätälillä. Tämä sanoi minulle: Ei nyt pidä kitsastella, hyvä herra, sillä tämä on niin hyvää kangasta että mies sitä saadessaan tuskin nahassaan pysyy. — Koetelkaapas rouva!
— Pehmoista kuin silkki… Wladin kulta, lienee parasta, että me kaksi vaihdamme paikkoja. Tuossa on varmaan vetoa ovea avattaessa. No, mitä siinä murjotat? Vai rupeatko vastaan panemaan? Nouse pois Wladin, yks, kaks, kolme!
Tämä rakkauden marttyyri sai vaihtaa paikkaa puolisonsa kanssa, ja nyt pääsi rouva toiselle puolelle pöytää, nuoren asianajajan viereen, joka kaiken aikaa oli vain Veronkan kanssa seurustellut. Jo on neitonen saanut kielensä siteet irralleen, keskustelee vilkkaasti Wibran kanssa. Ja tämä kuuluisa, viisas mies, josta ennustetaan tulevan vielä Beszterczen edustaja, kuuntelee niin hartaasti hänen sanojaan, kuin olisi piispa puhumassa, eikä loisi neidosta katsettaan mistään hinnasta muulloin kuin ehkä Veronkan luodessa katseensa häneen..
He puhelevat hiljaa; luulisi heidän keskustelevan hyvinkin tärkeitä asioita, ja kumminkin ovat kyseessä vain joutavat arkiseikat. Mitä Veronkan on tapa päivisin tehdä? Lukee, kävelee. Tästä johtuu toinen kysymys: mitä lukee, missä kävelemässä? Veronka luettelee kirjoja. Wibra on ne kaikki lukenut ja nyt he alkavat muistella romanien sankareita aivan kuin yhteisiä tuttavia: Berendiä, Elisabet Ankerschmidtiä, Aranka Béldiä. Se Béldi Pál oli aika hupsu, kun ei ruvennut ruhtinaaksi.
— Entä jos hän sittenkin teki oikein kieltäytyessään, mitenkäs muuten olisi syntynytkään tuo kaunis romaani?
Sitte asianajaja alkaa kysellä Glogovan oloja.
— Eikö siellä ole kovin ikävä?
Veronka loi kummastellen kysyjään tummansiniset silmänsä.
— Ettäkö Glogova olisi ikävä? Sehän on sama kuin jos joku taitamaton kysyisi, eikö Parisi ole ikävä!