Puuttuvasta kortista huolimatta ryhdyttiin nyt innokkaaseen korttipeliin, jota kesti kotvan aikaa yli puoliyön. Siihen ottivat osaa neuvosmiehet, teurastaja ja kirkkoherra. Tuomarin apulainen toi viinituoppeja, rahaton Klempa — kaikkialla ne lukkarit ovat köyhimpiä — venyi sohvalla ja milloin missäkin, sillä häntä ajettiin paikasta toiseen, hän kun muka oli auttamaton renttu, mikä nimitys oikeastaan on sangen ikävä ja surullinen, mutta ei kumminkaan kunnianloukkaus. Klempa rukka vaelsi paikasta toiseen, siirtyi pelaajasta pelaajaan, kunnes viimein hänen väsynyt päänsä vaipui teurastajan ja kirkkoherran välisen pöydänkulman varaan ja mies siihen nukkui, pitkä ja tuuhea parta leuan alla päänaluksena, mikä seikka taasen tuotti hänelle kovan onnen, sillä tuo heittiö Kukucska, ollen hyvällä tuulella, ehdotti, että Klempan parta kiinnitettäisiin sinetillä pöytään. Mikä mainio tepponen, kun mies herää, eikä parta pääse pöydästä irti!

Tätä hienoa ehdotusta kannatettiin innokkaasti. Mokry toi kynttilän,
Kukucska tipahutteli lakkaa pariin kolmeen paikkaan parralle ja itse
Mravucsán painoi sitä sinettisormuksellaan pöytään. Syntyy siitäkin
aika kometiia!

Tapahtuipa toisiakin asioita, vaikka ei tosin niin tärkeitä. Madame Krisbay, jonka talon rouva itse johti makuuhuoneeseen, ei tahtonut asettua maata höyhenpatjojen väliin, pelkäsi näet sinne uppoavansa ja tukahtuvansa. Hän tahtoi kaikin mokomin päällensä sänkypeitteen. Mravucsánin rouvalla ei semmoista ollut, mutta kekseliäänä naisena hän toi miehensä suuret supiturkit ja levitti ne madamen päälle. Siitä tämä taas säikähtyi niin, että sai päänsäryn ja hänen täytyi kaiken yötä pitää kuivattua persiljaa ohimoillaan.

Veronkalle tapahtui toinen ikävä seikka. Jäätyänsä yksin Mravucsánin kauniimpaan kamariin hän tukki tarkasti sisältä oven, asettaen ovenkahvasta riippumaan päällysviittansa, jotta ei kukaan pääsisi avaimenreiästä sisään tirkistämään. Veti sitte pienen pihalle avautuvan ikkunan uutimen alas ja alkoi riisuutua, aukaisten ensin liivin; haka toisensa perään ponnahti auki; kalanluutkin sitä myöten antoivat perään, joten rinta ja vyötäiset saivat jälleen luonnollisen muotonsa — monin verroin kauniimman, kuin olisi voinut aavistaakaan. Jo aukesi viimeinen hakanen, joka piti kiini hametta, ja alkoi tämä vajota jalkoihin, ja nyt sai vuorostaan vajota alas kirjava poimutettu alushame, — aivan kuin ruusun nupusta putoavat pois viheriät verholehdet.

Jo putosi alushamekin alas, paljastaen toisen lumivalkoisen pikku hameen. Hän oli jo päästämäisillään senkin nauhat — tämä ei näet ollut varustettu hakasilla, vaan nauhoilla kiinnitettäväksi — kun hän kauhukseen huomasi siinä pari veripilkkua…

Nyt pujahti sängyn alta esiin harmaankirjava kissa ja katseli neitiä niin uteliaasti, tarkasti ja hartaasti, kuin olisi tämä ollut jokin kissaksi lumottu kuninkaanpoika.

Säikäyksissään Veronka tarttui jälleen aukipäästämäänsä liiviin ja kumartuen alas hän äkkiä toisella kädellä tempasi ylös jalkoihin vajonneen alushameen, josta juuri oli ulos astumaisillaan, samalla kiljaisten ja käskevällä äänellä koettaen säikyttää kissaa tiehensä.

— Mars, kissa! Hyss, häijy kissa! Älä katso tänne, kissa!

Neitonen todella ujosteli riisuutua kissan nähden. Hän pukeutui jälleen täydelleen ja alkoi ajaa kissaa ulos huoneesta, mutta tämä piiloutui huonekalujen taa tai hyppäsi kaapin päälle. Turhia olivat kaikki yritykset, se ei lähtenyt huoneesta ulos.

Rouva Mravucsán kuuli tämän hätäkän ja kysyi seinän takaa: