Wibra säpsähti. Olisikohan tuo jo jotain huomannut?
— Miten niin, János?
— Sentähden kun entinen isäntäni, se parooni — János oli ennen palvellut eräällä paroonilla Sárosin komitaatissa — aina sanoi pojilleen, ja hän oli viisas herra: "Älkää milloinkaan menkö naimaan semmoisesta paikasta, missä ei ole hyttysiä, missä ilma on raikas ja missä terveysvettä kasvaa."
Tälle jutulle jo Veronkakin alkoi nauraa samoin kuin Wibra.
— Aito sarosilainen ajatustapa. Mutta näetkös, nyt olet saanut neidon suuttumaan.
— Minä jään siis vanhaksi piiaksi? — päivitteli Veronka leikillään.
János inttämään käsin jaloin vastaan.
— Voi neiti kulta, ettehän te, ette suinkaan te, jos vain…
Mies aikoi sanoa jotain erittäin koreata, jäi vain hetkiseksi etsimään sopivia sanoja, mutta Jumalan tahto oli, että hänen piti ruveta ankarasti kiroilemaan, sillä juuri sillä hetkellä tarrautuivat eräässä käänteessä ajopelit ulkonevaan kallionkielekkeeseen ja niiden etuosa vajosi aimopyöräyksellä maahan.
— Voih, koira vieköön sentään! Etuakseli katkesi.