— Neiti Veronka, pyydän, vain yksi sana!
Neito peräytyi arastellen vanhan päärynäpuun alle, jonka muuan myrskyn murjoma oksa riippui melkein maassa asti ja osaksi hänet peitti.
— Voi, minua niin hävettää, — hän sopersi tuskin kuuluvasti, — minua niin hävettää…
Hän ei puhunut enää sanaakaan, ei niin luotua sanaa, — pillahti vain itkemään. Tuulispää nyt alkoi aika lailla ravistella vanhaa puuta, joka kuuliaisesti sirotteli hänen päälleen ja puvulleen vaaleanpunertavia kukkasiansa, kenties viimeisiään, joita oli kyennyt vanhoilla päivillään kantamaan.
KOLME KEKÄLETTÄ.
Te istutte siellä vaunuissa, madame, ettekä tiedä mitään koko asiasta; tunnette vain että teidän on nälkä. Teidän haltuunne uskottava tyttöletukka hyppää alas rattailta, juoksee tiehensä ja lentää jo tuolla puun alla erään pitkätakkisen miesolennon kaulaan; siellä he keskustelevat vilkkain elein ja säihkyvin silmin. Neitonen tulee takaisin, iloisesti hypähdellen kuten karitsa ja punaisena kuin ruusun nuppu, käsityksin sen nuoren miehen kanssa, joka eilen löysi hänen korvarenkaansa. Tämä kaikki on aivan odottamatonta, kummallista. Sillä aikaa kun vaunujen akseliin sidotaan tukipuu ja hevoset uudelleen valjastetaan, astuu tuo pitkätakkinen mies, neitosen veli esiin ja kuiskaa salaperäisesti: "Kasvattinne meni kihloihin!" — Herra Jumala, milloin, missä? — Juuri nyt, tuolla puun alla.
Ah, madame Krisbay, tunnen hyvin että teidän nyt pitäisi mennä tainnoksiin, osaksi hienona naisena jo pelkästä tuollaisesta sanomasta, osaksi myöskin sen tähden kun olette joutunut tällaisten kehittymättömien ihmisten pariin. Mutta kölninvesi-pullonne on syvällä matkalaukussanne, josta syystä on paras olla tainnoksiin menemättä, vain sydämellinen suuttumus riittäköön.
Puun alla kyllä kelpaa flirtata ja harjoittaa lemmenhaaveilua kuutamoisina iltoina, mutta kosimiseen ja kihlaukseen on varsinkin romaaneissa kauniisti kalustettu salonki sopivin. Neito silloin karkaa ulos ovesta, jos on kaino, taikka polvistuu vanhempainsa tai holhoojansa eteen saadakseen heidän siunauksensa, jos ei ole ylen kaino, — mutta miten polvistua puun alla?
Kauheata! Puun alla! Laittomasti yhdessä eläjistä sanotaan: "he menivät yhteen puun alla." — Mikä häpeä! Mitä tullaankaan heistä sanomaan? Vaikka tosin eivät puun alla yhteen menneetkään, niin kuitenkin siellä kihlautuivat! Sitähän on heidän mahdoton kieltää.
Näitä madame Krisbay ajatteli, mutta ei niin Veronka. Hän päinvastoin aikoi jonakin kauniina päivänä tulla tänne uudestaan ikuistuttamaan tuota vanhaa puuta luonnosvihkoonsa.