Nuoret neitoset ja vanhat piiat muodostavat kaksi eri maailmaa. Pikku Karoliinalle kerrotaan Gregorics Pálin sylkevän verta, ja tämän käydessä toista kertaa talossa on vain sääliä täynnä pieni sydän, joka vielä eilen nähdessään komean nelivaljakon koetti saada aivan toisia tunteita syttymään. Ah, Gregorics Pál rukka! Gregorics Pál sylkee verta! Mikä onnettomuus! — Turhaan hevoset valjaissaan levottomina päätänsä ravistelevat, kulkuset eivät enää soi niin veikeästi kuin eilen. Gregorics Pál sylkee verta!
Voi sinua tuhma Karoliina! Tiedän ja uskon sinua että Gregorics Pál on ruma ja heikko mies, mutta hänpä on rikas ja omaapa vertansa hän syleksii — mitä sinä siitä?
Usko minua että Rosalia, joka kävi "madamen" luona koulua kymmenen vuotta ennen sinua, ei olisi yhtä hupsu kuin sinä. Rosalia on jo oppinut filosofiaa, ja jos hänelle kerrottaisiin Gregorics Pálin yskivän verta, ajattelisi hän itsekseen:
— Todellakin, arvokas mies.
Mutta ääneensä hän huudahtaisi:
— Tahdon häntä hoitaa.
Ja syvimmällä, siellä pohjalla, missä makaavat vietit, jotka eivät vielä ole sanoiksi kehittyneet, koskapa eivät ole edes ajatuksiakaan, ovathan vain itsekkyyden pohjasakkaa, siellä alimmaisena piilevät laskelmat:
— Jos Gregorics Pál yskii verta, pääsen hänestä pikemmin.
Voi teitä tyttöletukat, te ette tunne vielä elämää; äitinne on teille antanut pitkät hameet, mutta järki on jäänyt lyhyeksi. Älkää suuttuko minuun, vaikka tätä teille sanon, mutta minun on pakko selvittää lukijoilleni syyt, minkätähden Gregorics Pál ei saanut teidän keskuudestanne puolisoa.
Asia on oikeastaan sangen selvä. Auennut ruusu ei enää ole puhdas; mehiläiset ovat siitä imeneet, joku kuoriainen siinä jo kuollut, mutta aukeamaisillaan olevaa nuppua ei ole vielä edes tomuhiukkanen koskettanut.