Unkarin Tiedeakatemialle vanhus oli määrännyt 2000 florinia.
Sitte oli hän määrännyt 2000 florinia kullekin naiselle, joiden kanssa hän oli ollut lähemmin tuttava tai joiden luona hänen ennen oli ollut tapana käydä tai joita hän oli kosiskellut. Naiset hän siinä luetteli nimiltään, varat 20000 florinia hän oli liittänyt puhtaassa rahassa testamenttinsa oheen, pyytäen että notario Sztolarik ne asianomaisille jakaisi.
Henkeä pidätellen sukulaiset kuuntelivat sisältöä. Veljekset vuorotellen päätä nyökäten ilmaisivat hyväksymisensä, jossain kohdassa ääneensä huomautuksia tehden:
— Oikein.
— Sopivaa.
— Menneeks' olkoon.
— Hyvin tehty.
Rouva Panyóki virnisteli ivallisesti kuullessaan lueteltavan noiden yhdeksän naisen nimet.
— Vai niin! Kummallista… mitä kummaa.
Veli Boldiszár, jonka mielestä ei kannattanut pikkuseikkoihin takertua — olihan Pál vainaja ollut kaiken ikänsä löylynlyömä — rehenteli jalomielisyydellään, huudahtaen: