— Kaikkein kummallisinta, — arveli Boldiszár, — että hän ei mitään mainitse kyökkipiiastaan ja sen pennusta, vaikka koko maailma tietää, miten sen asian laita on.
— Niin, niin, — varmensi Gáspár. Tässä piilee joku salajuoni.
Notario kiiruhti rauhoittamaan heitä:
— Oikeastaan se on teille yhdentekevää. Mitä muuta omaisuutta on, lankeaa se luonnollisesti sisaruksille.
— Niin kyllä, — huomautti Gáspár, — mitä kiinteimeen tulee. Mutta missä käteiset? Häneltä olisi näet pitänyt jäädä paljo käteistä rahaakin. Pelkään että tässä on harjoitettu petosta.
Rouva Panyóki loi epäilevän katseen veljiinsä.
AHNEET GREGORICSIT.
Testamentin sisältö tuli piankin tunnetuksi paikkakunnan etevimmissä piireissä ja synnytti se suurta pahennusta yksinkertaisissa patriarkaalisissa salongeissa, missä vanhan kirsikkapuisen pianon kohdalla seinässä riippui joku isänmaallinen kuva ja missä valkoisen, virkatun liinan peittämällä pikkupöydällä komeili ontot hopeiset kynttiläjalat, keskellä Pöstyenistä tuotu suuri maljakko, tämän kylpylaitoksen kuvineen ja syreenikukkia sisässä.
Näissä pienissä hauskoissa salongeissa mielipiteet olivat kovasti kuohuksissa.
Tuo Gregoricsin teko oli sentään jotenkin kauhea. Aina hän oli tahditon. Mutta vallan ennenkuulumatonta on se, että hän meni tuolla tavoin häpäisemään kunniallisia vallasnaisia, jotka jo harmaahapsisina lastenlapsiansa tuudittelevat. — Ainakin puolet näistä oli näet sellaisia.