Hän tutki vielä kerran huutokauppa-pöytäkirjan, jossa kaikki tavarat olivat lueteltuna, mutta kattilaa ei näkynyt niissäkään.
— Nyt olen jälillä — irvisti Gregorics Gáspár. — Ei se, veli rakas, turhan vuoksi kattilaa ostanut. Minkäkö tähden osti? Tietenkin siihen jotain pannakseen. Juuri sitähän me etsimme. Hän ilmoitti epäilyksensä veljelleenkin, joka riemuissaan kirkasi:
— Se on Jumalan sormi, veikkonen. Nyt luulen että löydämme aarteen. Pál on kaivanut kattilan jonnekin maahan riistääkseen rahat meiltä, ja hän olisi onnistunutkin, jos ei olisi tehnyt sitä tuhmuutta, että jätti kattilan maksamatta. Se juuri on sellaisissa tapauksissa onni, että pahantekijä aina jossain kohdassa erehtyy.
Kupariseppä muisteli vielä että renki Matyi oli kattilan valinnut ja vienyt. Gáspár kutsui senvuoksi eräänä päivänä Matyin luokseen kestiin, syöttäen ja juottaen häntä parhaan mukaan sekä sen ohessa koreasti kysellen vainajan viimeisiä päiviä, samalla myös viekkaasti mainiten kattilaa, jonka hintaa vaskiseppä oli tullut velkoinaan.
— Miten onkaan tuon kattilan laita, poikani? Olisiko isäntäsi sen todellakin tilannut? Sehän on miltei uskomatonta! Mitä hän sillä olisi tehnyt? Pelkäänpä, Matyi sinun kulkeneen ketun kengillä isäntäsi laskuun.
Se vielä puuttui, että Matyi paran kunniaa näin ruvettiin leikkaamaan. Nytpä oli leikattu hänen kielensäkin side; viattomuuttaan todistaakseen hän kertoi ihan kaikki, miten isäntä oli kuolemansa edellisenä päivänä käskenyt mennä joutuin hakemaan kattilan ja kaksi muuraria. Pian hän ne hankkikin. Asia tapahtui illan suussa. Kattilan hän vei isännän makuukamariin, samalla johtaen sisään muurarit. Hekin näkivät kattilan ja voivat siis asiassa todistaa.
— Vai niin — virkkoi Gáspár iloisesti, — oletpa onnenpoika Matyi. Jos voit hankkia todistajia, ei hätää mitään; silloin sinun kunniasi on niin puhdas kuin vasta kirnuttu voi. Silloin minäkin peruutan sanani. Kylläpä osasitkin, poikani, hyvästi itsesi pälkäästä pelastaa. Maistapas vielä lasillinen tätä häränverta äläkä pane pahaksi minun äskeistä ajattelematonta puhettani, sillä näes, epäilykseen oli aihetta, kattilaa kun ei löytynyt tavaroiden seasta mistään ja vaskiseppä vaatii maksua siitä, väittäen sinun sen sieltä kantaneen.
Mutta mihinkäs se oikeastaan olisi joutunut? — Matyi kohautti olkapäitään:
— Herra tiesi.
— Sinäkö et olisi sitä sen koommin nähnyt?