Herra Lihavainen: Ka, täällä "Aprillissa."
Herra Laihanen: Sinnepä tulen minäkin.
Siitä huolimatta oli ruoka "Aprillissa" huonoa. Ehkäpä juuri tuon kehuvan ruokalistan vuoksi ravintola oli nimensä ansainnutkin. Niin, nuo vanhat ravintoloitsijat olivat sentään rehellisiä; valehdellessaankin he menettelivät niin vilpittömästi, että ken hyvänsä oveluuden oivalsi.
Gáspár herra sai joka päivä tarkat tiedot Gyurin elämästä. Aamiaista se mies söi eräässä kahvikojussa, aamupäivällä kävi luennoilla, söi päivällistä "Aprillissa", kirjoitteli iltapäivällä eräässä asianajotoimistossa, söi illalliseksi palasen silavaa tai maalaisjuustoa ja luki puoliyöhön. Kaikki häntä rakastivat ja kiittivät; hänestä oli tuleva etevä mies.
Viekas Gregorics Gáspár alkoi jo miltei toivoa, että poika todella olisi neljännesmiljoonan omistaja ja sitte naisi hänen tyttärensä Minkan, joka nyt juuri oli nupustaan kukkaan puhkeamaisillaan, — olihan jo kahdennellatoista.
Turhia olivat nämät arvelut. Annan hallussa ei ainakaan voinut rahoja olla, sillä olisihan niistä jotain näkynyt ainakin pojalla. Anna oli antanut perimänsä talon vuokralle ja vuokrarahoista lähetti herra Sztolarik säännöllisesti Gyurille kolmekymmentä florinia kuussa.
Gregoricsin veljekset jakoivat keskenään nuo rouvien hylkimät kahdeksantoistatuhatta ynnä ne muutamat sataset, jotka kertyivät vainajan huonekalujen ynnä muun irtaimiston huutokaupasta. Kaikki muu omaisuus oli kadonnut jäljettömiin. Koko kaupunki sitä kummasteli, keksien mitä omituisimpia ja hassunkurisimpia juttuja. Kerrottiin vanhuksen lähettäneen rahat kenraali Klapkalle; saattepa nähdä että Klapka tuo ne takaisin painetteina. Höpistiinpä sellaistakin, että Gregorics Pál omisti jossain Karpaattien vuoristossa ihanan huvilan, jossa hän elätti kaunista naista. Jos hän ei itse olisikaan kyennyt syömään tavaraansa kullaksi sulatettuna, osaa kaunis nainen sen kyllä vähässä ajassa hörppiä vaikkapa kahvilusikalla.
Mutta kaikista noista juoruista tuntui perillisistä asiallisimmalta se huhu, jota kupariseppä oli alkuun pannut, että Gregorics Pál oli kuolemansa edellisenä päivänä ostanut häneltä suuren kattilan, mutta jättänyt sen maksamatta, jonkatähden hän sitte toikin laskun siitä Gáspár herralle.
Gáspár löi kämmenellä otsaansa.
— Tuhat tulimmaista kattilaa ei löytynyt perunkirjoituksessa.