— Joutavia! Senjälkeen on hän saattanut ajaa pois nuo karvat.
— Muutenkin tuntisin hänet muodostaan; hän on aivan pöllön näköinen.
— Ja mistä löysit nuo kaksi muuraria?
— Olivat korjaamassa tuomiokirkon seinää, sieltä heidät noudin.
Gregorics Gáspár onki Matyilta kaikki tiedot, jotka olivat jonkin arvoisia, ja nyt maa ihan alkoi polttaa hänen jalkojensa alla. Ei muuta kuin kaikella kiireellä tiedustelemaan kautta kaupungin sitä muuraria, jonka nenällä kasvaa kolme karvaa.
Miestä ei ollut niinkään vaikea löytää. Kohta ensimäiset muurarit, jotka hän tapasi ja joille hän noita kolmea karvaa mainitsi, vastasivat yksin suin:
— Se on varmaankin Prepelicza András. Senhän viikset ovat tehneet sen tepposen, että ovat keikahtaneet nenän päähän.
Nyt oli lasten leikkiä löytää Prepelicza. Jokainen muurari ja tulenkantajakin tiesi että hän nyt oli pääkaupungissa työssä, rakentamassa Kerepesin kadulla muuatta suurta kivitaloa. Gáspár ei säälinyt vaivojaan, vaan istui heti rattaille ja ajoi yhtä kyytiä pääkaupunkiin etsimään Prepeliczaa slovakkien keskuudesta.
Miestä hinattiin paraikaa hississä kolmanteen kerrokseen, kun Gregorics hänet tapasi. Kylmät väreet karmivat tätä nähdessään hänen selkäpiitään. Voi, jos nyt hissin köysi katkeaisi!
— Prepelicza hoi! — hän huusi. — Pysähtykää! Etsin juuri teitä. Olisi puhumista.