— Kelvoton mies, he sanoivat semmoisista, — ei kunnioita ketään, ei
Jumalaa, ei pappia, ei juutalaista.
Menipä kaupungin hallinto niinkin pitkälle, että uutta asemakaavaa laadittaessa laajanäköisen pormestarin Mravucsán Jánosin kehoituksesta eroitettiin kaksi tonttia kaupungin alueesta, toinen vastaista juutalaisten synagogaa ja toinen juutalaisten hautuumaata varten — vaikka näitä ei siellä ollut kuin yksi eukko.
Se sinään. Onhan tulevaisuus edessä, ja ken tietää, mitä se mukanaan tuopi? Ja toisekseen tuntuu niin mukavalta sovittaa pakinoidessaan vierasten kanssa puheeseen sanat: "noin kivenheiton päässä Bábaszékin juutalaistemppelistä", tai: "Bábaszékin juutalaistemppelin alueen ohi mennen" j.n.e.
Vieläkin pienemmät naapurikaupungit kateissaan ja kiukuissaan bábaszékiläisten selän takana sanelivat:
— Voi noita Bábaszékin porvareita! Johan ne vaivaiset suuruuden hulluutta sairastavat.
JÄLJET VIEVÄT GLOGOVAAN
Eräänä kirkkaana, keväisenä iltapäivänä pysähtyivät kevyet vaunut rouva
Müntzin myymälän edustalle. Vaunuista hyppäsi ulos nuori herra.
Tämä oli, kuten jo tiedämme, Wibra György.
Rouva Rosalia, joka paraikaa keskusteli pormestari Mravucsánin ja neuvosmies Galban kanssa, kysäsi uteliaasti hänen luokseen joustavin askelin tulevalta vieraalta:
— Mitä asiaa?