Puotinsa ovella Müntzin leski itsekin ihaili poikiansa. Siinä hän näet tavallisesti istui puodin ovella sukkaa kutoen, nenällä vaskisankaiset silmälasit — ja nämät silmälasitkin antoivat Bábaszékille arvokkaan kaupunkilaisen ulkoasun. Muuten oli rouva Müntz sangen ystävällisen ja lempeän näköinen, istuessaan siinä, valkoinen huivi päässään hän sopi niin hyvin ympäristöön, toisiin, valkoisiksi siveltyihin rakennuksiin ja kaupungin talon kunnioitusta herättävään otsikkoon, että kukaan ei saattanut mennä hänen ohitsensa hattuaan nostamatta. Jokainen tunsi vaistomaisesti, miten likeisesti tuo pyöreä eukko oli liittynyt Bábaszékin kukoistusta tarkoittaviin tulevaisuussuunnitelmiin.
— Hyvää päivää, nuori rouva, miten jaksatte, nuori rouva?
— Hyvin, rakkaat lapset.
— Mitenkä liike käy, nuori rouva?
— Hyvin, rakkaat lapset.
Sangen oltiin hyvillään, kun rouva oli aina ketterä ja terve ja vaurastui silminnähtävästi.
Kaikkialla kaupunkilaiset rahtia vetäessään siitä ylvästelivätkin.
— Meidän Rosalia se vasta vaurastuu. Ihan se saa, hitto vie, uudet höyhenet. Pätii Bábaszékissä elää! Bábaszék on kultala, uusi kultala… kyllä siellä elää.
Rosalia-rouvaa siellä todella hemmoteltiin. Hän oli jo alun seitsemännellä kymmenennellä, mutta silti häntä aina sanottiin vain "nuoreksi rouvaksi". Ja merkityksensä on silläkin. Kuningas on haalinut itselleen kaikki mahdottomatkin arvonimet ja yksin hänellä on muka oikeus niitä jaeskella, mutta kansa on tuntien oman suverenisuutensa ottanut käytäntöön myös omat arvonimensä, se lahjoittaa arvonimeksi nuoruuden.
Kuten sanoin, pidettiin Rosalia rouvaa suuressa kunniassa; kun hän muutama vuosi sinne siirtymisensä jälkeen alkoi rakentaa uutta kivitaloa torin laitaan, tarjoutuivat kaikki hevosmiehet noutamaan hänelle muutaman kerran kiviä ja puita. Lupasivatpa mökkiläisetkin tehdä ilmaiseksi yhden päivätyön. Ainoastaan parisen laiskinta alussa kieltäytyi tulemasta, mutta järkevämmät ja etevämmät hilasivat heidätkin mukaansa.