Eihän se ole mikään kaupunki! Ei siellä ole Bábaszék juutalaistakaan. Sellainen paikkakunta, johon juutalainen ei asetu, ei todellakaan kaupungiksi kelpaa.
Bábaszék taasen vuorostaan pienempiänsä sortaa… mutta enhän minä ole tässä selittämässä tuota rumaa kamppailua, tahdon vain lyhyesti mainita että Bábaszékin arvoisa hallinto kadehtijoiden likaisista parjauksista viisastuneena — osaahan mehiläinen kerätä hunajaa myrkkykasveistakin — oli ruvennut hieromaan kauppaa edellämainitun Jónás Müntzin lesken kanssa, että tämä muuttaisi asumaan Bábaszékiin ja avaisi siellä torin varrella kaupan vastapäätä sepän pajaa, jotta se pistäisi jokaisen matkustavan silmään, ja tulisi siinä olla kaupan ensi kädessä seuraavia tavaroita: saippuaa, piiskoja, värejä, sukia, harjoja, valjaita, nauloja, suolaa, kärrinvoidetta, saframia, inkivääriä, kanelia, liimaa, maaliöljyä, lyhyesti sanoen tavaroita, joita ei Bábaszékissa kasva, ja joita ei siellä liioin valmisteta, ja lieneepä edellämainittujen lisäksi maailmassa vielä joitakuita muitakin.
Täten joutui Müntzin leski Bábaszékiin, missä hänet otettiin kaikella kunnialla vastaan ja häntä kaikin tavoin hemmoteltiin; häntä olisi miltei kämmenellä kannettu — mikä kumminkaan ei olisi ollut leikintekoa, sillä arvon rouva painoi lähes puolisentoista sentneriä.
Ensimmältä moni oli pahoillaan, kun maistraatti ei ollut hankkinut oikeaa juutalaista, vaan ainoastaan juutalaisakan. Olisihan ollut paljoa mahtavampaa ja mieltä ylentävämpää sanoa: Meidän juutalainen sanoi niin ja niin, meidän Moritz tai meidän Tobias teki sitä ja sitä. Sangen yksinkertaiselta tuntuu puhe "meidän juutalaiseukosta" tai "meidän Rosaliasta"; eihän se kuulu miltään. Sanalla sanoen, Bábaszékiin olisi pitänyt hankkia oikea juutalainen, pitkäparta, käyränenä ja mikäli mahdollista punatukkainen — se olisi ollut oikeaa lajia.
Mutta herra Konopka, neuvosmiehistä viisain, joka oli rouva Müntzin kanssa ruvennut sopimusta hieromaan ja itse meni häntä noutamaan, toimittaen Beszterczeen lähettämillään rattailla hänen tavaransakin perille — olipa kukittanut ne hevosetkin, jotka toivat itse rouvan, — tukki armotta tyytymättömien suun lausumalla, joka sattui pilkkaan kuin kivi Davidin lingosta.
— Älkää hupsiko! Jos nainen kerran saattoi olla Unkarin kuningasna, eikös silloin voi nainen toisen kerran olla Bábaszékissä kauppiasna?
Mihinkäs totuudesta pääsee! Tyytymättömät vähitellen rauhoittuivat, alkoivatpa jo kehuskellakin maistraatin valintaa, kun rouva Müntzin pojat, luvultaan seitsemän, seuraavana purim-juhlana ja senjälkeen kaikkina suurina juhlina kokoontuivat maailman eri ääristä sinne ja kaupunkilaiset näkivät heidän kävelevän torilla herrastamineissa, jalassa nauhakengät ja korkeat silinterihatut päässä.
Bábaszékin porvarit pysähtyivät pihamaillaan heitä silloin katselemaan ja rehennellen he yli väliaitojen toisiansa puhutellessaan haastelivat:
— Jos ei tämä ole kaupunki, kuomaseni, silloin ei lepakkokaan ole muuta kuin hyttynen!
— Kymmeniin vuosiin ei Pelsöczissä nähdä näin monta juutalaista, vastasi toinen kuoma, mahaansa silitellen.