MEIDÄN ROSALIA.
Niin, vanha Müntzin leski vietiin juutalaiseksi Bábaszékiin neljänkymmenen florinin vuosipalkalla, kun näet Bábaszékissä ei ollut juutalaista ja sinne piti ehdottomasti semmoinenkin hankkia.
Asian laita oli oikeastaan niin, että Bábaszék oli yksi noita Ylä-Unkarin pikkukaupunkeja, jotka eroavat ympäristön köyhistä kyläkunnista ainoastaan sen kautta, että heidän tuomarillaan on pormestarin nimi ja arvo ja että vissiksi vuoden päiväksi sinne tuodaan ympäristön kesätuvilta ja kylistä parisen vasikkaa ja sonnimullikkaa sekä joitakuita hevoskonia myötäväksi ja samaksi päiväksi sinne myöskin saapuu naapurikaupungista Zólyomista rinkelikauppias, asettaen teltassaan esille rinkeliä, piparkakkuja ja muita leivoksia, jotka menevät hyvästi kaupaksi seudun neitosille ja lapsille. Sanalla sanoen Bábaszékissa on silloin markkinat. Näistä kaupunkilaiset ovat jo vuosisatoja pitäneet tarkasti vaaria, jakaen kalenterivuoden ja maailman tapahtumat kahtia, siten että toinen puoli kuuluu markkinain edelliseen aikaan ja toinen puoli markkinain jälkeiseen. Niinpä sattui esimerkiksi Deák Ferenczin kuolema juuri kaksi päivää Bábaszékin markkinoiden jälkeen.
Kaikkeen tähän ovat olleet syynä muinaiset kuninkaat, jotka käydessään metsästämässä Zólyomin tai Veglesin linnoissa kohottivat juomarahojen asemesta läheisiä kyliä kaupungeiksi.
Kelpaa sentään sekin etuoikeus; kaupungissa on kaikki arvokkaampaa ja näkösämpää, maa, puutarhat, jopa ihmisetkin. Siellä on joka mies kaupungin porvari, ja sehän on jo jotain sekin. Lautakunnan jäsenet ovat neuvosmiehiä, vanha olkikattoinen talo, jossa neuvosto pitää kokouksiaan, on raatihuone, pieksujalka oikeudenpalvelija, vaikka sillä ei olekaan yllään virkatakkia, vaan mahalla vaskisolkinen vyö, on kaupungin heitukka, jonka tulee osata lyödä rumpuakin, sillä kaupungilla on myös oma rumpunsa, ovatpa varakkaammat kaupungit hankkineet itselleen paloruiskunkin. Arvo on aina arvoa — ja sitä tulee myös ylläpitää.
Ja kun vielä sitte alkaa hallituksesta käsin puhaltaa sellaisia tuulia, että suurin osa näistä kahdeksan-, yhdeksänsataa asukasta sisältävistä pikkukaupungeista tulee menettämään kaupunginoikeutensa, syntyy heidän kesken kova kilpailu. Kukin koittaa osoittaa elinvoimaisuuttaan, kukin rientää osoittamaan mahtavuuttansa, vaikka kaurapussi tuskin yhdelle hevoselle riittää… Siitä ei hyvää synny; ken elää, se näkee.
Niinpä Zólyomin kaupunki kovasti vastustaa Pelsöcziä.
Eihän se ole kaupunki eikä mikään; ei siellä ole apteekkiakaan.
Pelsöczin upottaisi Zólyom vesilusikkaan. — Herranen aika, eihän joka maailman kolkka voi olla Besztercze tai Lontoo!
Koiramainen on Pelsöczkin haukuskellessaan ja sortaessaan vuorostansa
Bábaszék pahasta: