"Czinna."
"Lähdetkö kerällämme Budaan?"
Hän kohautti välinpitämättömästi olkapäitään.
"Jos lähdet, saat pitää puvun."
"Minä lähden."
Näin löydettiin kukkavihon ensimäinen kukka. Toisetkin saatiin. Täytyi vain monista valita sopivimmat. Pellavapää Maria Bari orvokinsinisine silmineen, ihastuttavine vartaloineen, ylväs, komea Magdolna ja pyöreä, rehevä Agnes Pal punaisin poskin, oikea puhkeava malva. Ei koskaan sulttaani saisi suudella kauniimpia, ei koskaan Firdusi ole laulanut ihanammista.
Nyt voivat he lähteä matkalle. Sunnuntaina saapui karja, sata uljasta härkää, kaikkien kaulassa kilkuttivat iloiset kellot, kaikkien sarvet olivat nauhoin koreillut, saapuivat hevoset, viisikymmentä salskeaa varsaa, kullakin hopeinen tiuku kaulassa. Kaksiin vaunuihin istuivat parittain tytöt — kaksi heistä oli rouvaa, mitä "väärennetyintä" rouvaa, sillä he tekeytyivät vain niiksi. Sinisiin, hopeasoljin kirjailtuihin vaippoihinsa kietoutuneina astuivat herrat senaattoritkin vaunuihin. Ensimäisissä istuivat ylituomari ja Frans Kriston, takalaudalla Josef Inokai. Yksi kuljettaa ratsuja, toinen nautoja. Herra Agoston, joka matkasi seuraavissa vaunuissa, kohosi lähettiläästä kukkatarhuriksi — sellaistahan on politiikka. Gabriel Porossnoki kantoi aseita upeassa silkkikotelossa. Kaupungintalon kuudes, pieni epämuodostunut Georg Imecs, ei tosin näyttänyt viehättävältä, mutta hän puhui hyvin turkkia ja tataria, hänet otettiin senvuoksi mukaan "voitelijaksi". Kokoontuneen joukon 'eljen'-huuto raikuu, kotiinjääneet naiset tempaavat päästänsä liinat niitä heiluttaakseen, ajurit hoputtavat hevosiaan, csikosit [hevospaimenet] läimäyttelevät ruoskillaan, ja näin lähtee tuo loistava matkue musiikin soidessa, sillä sadan härän kellot kalkattavat ja viisikymmentä hopeatiukua kilisee. Matka on yksitoikkoista, emme kuvaa sitä, aroilla on kaikki samanlaista. Tienoot, kaupungit, kylät, tasangot kangastuksineen, joista vain painuva päivä tekee lopun, harmaa maa, josta valju syysaurinko loihtii esiin kirjavia kukkia, ovat kaikkialla samanlaisia. Maatila muistuttaa toista kuin kyynärän kangaspala toista palasta, joka on leikattu samasta pakasta. Siellä täällä näkee yksinäisen uutisasunnon, valkoisen talopahasen, kaivon. Asutun tienoon päässä oli tuulimyllyjä levitetyin siivin. On todellakin outoa, kuinka yksitoikkoisia pusztan kaupungitkin olivat. Jokaisella oli jotakin mistä rehennellä. Debreczinillä lukionsa, Szegedinillä Matiaksen kirkkonsa, Kecskemetillä Nikolauksen torninsa, johon oli maailman parhaimmassa sovussa ripustettu kaikkien nähtäville kalvinilainen kukko, luterilainen tähti ja katolinen risti; jokaisella kaupungilla oli niinikään tuotavana kaupan omia kuuluiksi tulleita elintarpeitaan, Debreczinillä makkaraa, Kecskemetillä omenia, Szegedinillä paprikaa. Henkisestikin ne pyrkivät kehittymään samaan mittaan; jokainen osoitti, mihin hän hengen viljelyssä pystyi. Debreczinillä oli Csokonainsa, Szegedinillä Dugonitsinsa ja Kecskemetillä Katonansa [unkarilaisia runoilijoita].
Mutta sankarimme matkasivat iloisina, kunnes he vihdoin saapuivat Budan suureen muurahaiskekoon, jossa he heti suoriutuivat tehtävineen, kukin omalle erikoiselleen. Ensimäinen osa oli "voitelijan", joka eroaa tavallisista "voitelija"-naisista [unkarilainen hierojatar] vain siinä, että he hierovat tuskat ihmisistä kullalla eivätkä rasvalla. Hän juoksi Pontiuksen luota Pilatuksen puheille, saadakseen siellä varmuuden, että vastaanottoon suostutaan. Padishah myöntyi siihen, että seuraavana keskiviikkona Kecskemetin kaupunki saisi astua hänen säteilevien kasvojensa eteen.
5.
Loistoasussaan ilmestyivät ystävämme, miekat kupeella. Herra Lestyak osoittihe uljaaksi sorjaksi nuorukaiseksi. Hän piti puheen, kuvaili Kecskemetin oloja niin uskollisesti, niin kauniisti, että hänen takanaan seisovat neljä senaattoria puhkesivat kyyneliin. (Herra Imecs oli lähetetty eilen kotiin.) Monien tyylikukkasten jälkeen kärjistyi puhe siihen anomukseen, että kecskemetiläiset lankeavat Kaikkivaltaisen jalkojen juureen, anoen, että tämä suostuisi antamaan heille Kecskemetissä aina asuvan pashan tai jonkun muun arvohenkilön, vaikkapa vain pikkusormen kokoisen, joka heti vapauttaisi heidät riistolta. Vain se tietoisuus, että mahtavan sulttaanin mies asuu Kecskemetissä, takaa kaupungille rauhan ja olemassaolon. Puhetaiteellisen käänteen jälkeen hän sitten maalaili lennokkaasti, mitä ihanaa elämää pasha saisi siellä viettää; he rakentavat hänelle kivitalon, he pitävät arvossa ja kunnioittavat häntä, palvelevat häntä, heidän käsistänsä hän saa syödä makeaa hunajaa ja niin edespäin.