"Pyydämme teidän armoanne ottamaan meiltä meidän markkinamme."
Palatini tuumaili, yskähti. "Hm, amici, kunnon hallitus ei koskaan ota ihmisiltä sellaista, mistä ottajalle ei ole minkäänlaista hyötyä."
Kuitenkin kaikitenkin julkaistiin pian keisari Leopold I:n määräys, että Kecskemetin markkinat siitä pitäen olivat lopussa. Tietysti raivostuivat nyt sekä turkkilaiset että kurutsit, yhtä ankarasti kummatkin. "Nuo kurjat filistealaiset riistävät meiltä sivutoimemme." He saivat nyt eriskummaisia päähänpistoja. Pääsiäisviikon edellisenä mustana sunnuntaina tulla tupsahti kuuluisa kurutsipäällikkö Stefan Csuda joukkoineen kaupunkiin. He karauttivat suoraa päätä pääluostariin. Täällä antoi johtaja väelleen seuraavan käskyn: "Älkää kajotko mihinkään, lapset, mutta luostarin esimies teidän pitää vangita, sillä hänet he kyllä lunastavat meiltä." He sieppasivat todella esimiehen, paksun isä Brunon, istuttivat hänet muulin selkään, muulin, joka tähän asti oli ollut luostarin puutarhan uskollinen työmies, vesiastioiden hilaajana. Ja jottei sadatteleva, sätkivä isä keikahtaisi Burin selästä (Buri oli muulin nimi), sitoivat he hänet köysin ja remelein… He eivät pettyneetkään laskelmissaan. Järkyttävä hämminki valtasi katoliset uskovaiset. Paul Fabianin leski, kyssäselkä Julia Galgoczi ja kuihtunut Klara Bulki alkoivat heti isä Litkein johdolla kerätä lunnasrahaa, kulkien talosta taloon. "Lunastakaamme isä Bruno parka vapaaksi. Hän on pääsiäispyhiksi valmistanut oivallisen saarnan, siitä emme saa jäädä osattomiksi." Haalittiin kokoon sata kultarahaa, nämä mukanaan lähtivät naisten valtuutetut matkalle kurutsileiriin: senaattori Gabriel Porossnoki, kuraattori Johann Babos ja vaunuseppo, herra Georg Doma.
Monet seikkailut ja kommellukset koettuaan löysivät he vihdoin Stefan Csudan, joka heille kiivaana ärjyi: "Olette kecskemetiläisiä, eikö niin? No, mitä tahdotte?"
"Olemme saapuneet noutamaan hänet", uskalsi hurskas Babos luoden pienet harmaat silmänsä ylös taivaaseen.
"Kumman, muulinko vai esimiehen?" ilkkui hyvätuulinen Stefan Csuda.
"Molemmat, jos hinnasta sovimme", sanoi herra Porossnoki.
"Henkiherra ei juuri mihinkään kelpaa, muulia voimme kyllä käyttää. Se kantaa selässään suurta rumpua."
Tämä kurutsin selitys valoi hyvää mieltä kunnon kecskemetiläisiin, sillä jos hengenmies ei mihinkään kelpaa, voi hänet lunastaa huokealla, ja he nyykäyttivät hyväksyvästi päätänsä.
"Paljonko olemme siis velkaa kunnianarvoisuudesta?"