"Halveksin niitä ja ikävöin jälleen vanhoihin ryysyihini."
"Aijai", virkkoi ylituomari surullisena, "Kecskemetille voit vielä tuottaa monta pahaa! Sinua ajetaan takaa, saat olla siitä varma, Czinna!"
Tyttö takertui pelokkaana ylituomariin ja koko hänen ruumiinsa vapisi kuin haavanlehti.
"Älä pelkää, en jätä sinua, kun kerran lupasin sinua suojella. Mitä sanoin, se pysyy."
Tyttö kumartui, tarttui Lestyakin käteen, suuteli sitä ja itki.
Hermostuneena, miltei töykeästi tarttui nuori mies hänen päähänsä irroittaakseen sen kädeltään ja mutisi pahatuulisena: "En minäkään ole mikään piispa." Mutta kun hän kohotti tytön päätä, pyöri maailma äkkiä hänen silmissään, se kieppui yhtenä hyrränä ja tähtiä sinkoili hänen edessään, vaunut tuntuivat kaatuvan, ja hän painoi tuota ihanaa päätä rintaansa vasten. Äkkiä hän katui… ja hän päästi sen irti.
"No no, mitä lempoa sinä teet, Czinna? Älä hulluttele äläkä suutele kättäni, sillä muutoin sidon palmikkosi seinään, jottet voi päätäsi liikuttaa. Sinähän panet ihmisen sekaisin!"
Hän tarttui ilakoiden tytön paksuun, pehmeään hiuspalmikkoon.
"No, sidonko mä tämän seinään?"
"Kuinka vain teidän armonne tahtoo", sanoi tyttö lempeästi, tyynesti.