Hetkiseksi vaiettuaan hän lisäsi: "Mutta jos hän ottaa sinut ilman sormustakin, niin älä näytä sitä ollenkaan; isäni ei saa aavistaa, kenenkään ei tarvitse tietää, kuka on miehenpukuun kätkeytynyt. Minä tahdon niin."
"Tapahtukoon myös niin", sanoi Czinna.
"Ja nyt käymme työhön. Sinun täytyy ehtiä pois vaunuista niin kauan kun vielä on pimeää."
Laatikossa oli isot keritsimet, joilla tasailtiin varsojen harjat. Kun ylituomari oli ne ottanut esiin, alkoivat hänen kätensä vapista ja varsinkin silloin kun hän tarttui tytön paksuun palmikkoon tuhotakseen sen.
"En voi sitä tehdä." Ja hervottomana hän pudotti keritsimet.
"Miksi suotta epäröitte?" kiivaili tyttö siepaten keritsimet.
Terävä rauta kirahti, ja hiusmetsä oli kaadettu. Tyttö hymyili
kruunuriistetyin päin. Sitten hän irroitti suortuvistaan nauhat
Lestyakin ottaessa arkusta miehenpukua.
"Kun olet saanut tämän yllesi, — kuuntele tarkoin —, sinä menet Tiszan rannalle mistä sen nopeimmin löytänetkin ja siellä sinä jätät omat vaatteesi pajupensaan juurelle, niinkuin itsemurhaa havittelevien tyttöjen on tapa tehdä; hehän heittävät vaatteensa rannalle mukaansa vain suuren surunsa…"
"Kaikki tehdään niin… kaikki."
"Hohoi! Voi! Voi!" kuului samassa Kristonin vaunuista.
"Mitä on tapahtunut?" huusi ylituomari pimeään.