Mikä on totta, se pysyy totena, kulunki oli suunnaton, mutta he olivat ajatelleet: "rohkea rokan syö!"
Aluksi kuunneltiin häntä tyynesti ja tuo kaunis puhe olisi kenties pelastanutkin maistraatin, ellei niiden yksityisseikkojen yhteydessä, jolloin Porossnoki mahtipontisesti lausui: "Ja keskiviikkona me ilmestyimme hänen majesteettinsa, Turkin keisarin eteen, joka siinä istui kaikessa prameudessaan", ellei tällöin, kuten sanottu, Gaspar Permete olisi huutanut väliin: "Piippua hänellä ei ainakaan ollut suussa?"
Hillitön ilo kuvastui kaikkien kasvoille ja sitten seurasi ruma sivuhuudahdus toinen toistaan. Arvovalta laski ja tuskin oli ensimäinen kipuna singonnut olkikasaan, kun jo kaikki leimahti ilmiliekkiin.
"He ovat heittäneet ne ihanat rahat lemmon kitaan! Rubiinivälkkyvät puvut he ovat noille neulottaneet! Virallisia tilaisuusmiehiä! Jalokivivartisen ruoskan he ovat ottaneet mukaansa! Rahaa tuhlattiin tolkuttomasti! He ovat meidät saaneet imeväisten pilkattaviksi! Tulen juuri ulkoa ja siellä torilla körösiläiset huutelevat: 'Pitääkö kauhtana lämpimänsä?' Sellainen häpeä kaupungillemme!… Siitä saatte vastata!"
Jättiläisvartaloinen Josef Berkes kimmahti pystyyn ja pyörivin silmin, karjuvin äänin ja nyrkit ojossa syyti:
"Erotkaa! Pois vihreän pöydän äärestä!"
Ja turmiota ennustaen täytti salin sadoista kurkuista kajahtava huuto, joka kulki kuin myrsky puutarhan puissa.
"Erotkaa!"
Kiihoittuneet kansalaiset tunkeutuivat yhä kiinteämpänä renkaana vihreän pöydän ympärille. Lestyak sysäsi tuolinsa kumoon, tempasi liiviensä reunuksesta irti kaupungin sinetin, joka siinä riippui ketjusta, ja viskasi sen ketjuineen päivineen permannolle, niin että se kierähti salin äärimmäiseen nurkkaan.
"Siinä on! En tarvitse sitä enää!" Ja hän kiiruhti ovelle.