"Ei, ei! Mitä aijot?"
Czinnan todistelut olivat silti häneen vaikuttaneet.
"Mahdollisesti olet oikeassa", ja hän hieroskeli otsaansa. "Minä lunastan sinut, tietysti minä lunastan. Sinähän sanot olevasi minulle elämän velkaa. Vaiti, älä nyt vielä hätäile. Älä viisastele, tyttö. Malta vähäsen. En tiedä itsekään, mitä meidän pitäisi tehdä."
Tyttöpä ei jäänytkään odottamaan; hän oli heittänyt vaipan solakalle vartalolleen, seuraavassa tuokiossa hän hypähti satulaan. Silmänräpäys senjälkeen oli sumu hänet niellyt. Lestyak juoksi raivoissaan hänen jälkeensä.
"Pysähdy!" huusi hän ukkosenäänellä. "En päästä sinua lähtemään! Minä käsken sinun pysähtyä!"
Hän sai huutaa, hän. Hetken heikkous, ja virhe oli tehty. Heikkouden hetki on suurten miesten turmion alkuna. Tyttö lähti ja pysähtyi vasta tatarileirin edustalle.
"Viekää minut päällikkönne luokse. Olen Maks Lestyak, Kecskemetin lähetti."
"Astu satulasta, hyvä mies, ohjaan sinut perille", sanoi muuan pienikokoinen tatari puhuen hyvää unkaria. "Kurjan hevosenpa Kesckemetin tuomarit sinulle antoivat. Mutta tuoltapa tuleekin päällikkömme, beg Olaj, Allah valaiskoon kauan hänen partaansa."
Sieltä tuli todellakin väkevä beg Oiaj, kauniin raudikkonsa selästä hän tarkasteli paraikaa joukkojaan.
"Kecskemetin lähetti on täällä, mahtava beg", ilmoitti se pienikasvuinen nuori mies.