"Muistelkaa", ehätti Babos, "että herramme Kristus myytiin kolmellakymmenellä hopeapenningillä. Eikö isä Brunosta siis riittäisi sata kultarahaa?"
"Älkää raamatullistuttako asiaa", huusi kurutsi; "tosin myytiin Vapahtajamme kolmellakymmenellä hopeapenningillä, mutta te ette tiedä, millä summalla kristikunta olisi hänet kuolemasta lunastanut".
Tällaisessa sanasolmuilussa kaupat vihdoin päätettiin sataan dukaattiin, jotka Csuda yksitellen tarkasteli, ettei ollut mitään jyrsitty; sitten hän kilisten niitä tutkiakseen, helähtäisikö niistä ehkä siebenbürgiläinen ääni (niihin aikoihin näet oli siellä rahanväärentäjiä). Kaikki tuli niin kuntoon, ja nyt luovutti hän huostastaan laihtuneen isä Brunon, jota lähetystö nyt alkoi riemukulussa saattaa kotiin.
Mutta pitkää aikaa ei heidän iloansa kestänyt, sillä kun he lähestyivät kotikontuja, lähdettyään vastikään Nagy-Körösistä, jonka talot vielä iltausvassa häämöittivät, vilahti oikealta esiin Kecskemetin tuomiokirkon hoikka torni ja tuprahti edessä yhä lähenevä pölypilvi. "Mitä lempoa tuo on?" kyselivät miehemme toisiltaan.
"Ilmeisesti on tulossa juhlakulkue meitä vastaan. Pidetään puhe reverendissimukselle, tietysti sellainen pidetään. Eipä haittaa, vaikka hieman valmistaisi vastauspuhetta."
Isä Brunon silmissä kimmelsi kyyneliä. "Rakkaat seurakuntalais-pahani rakastavat minua hirveästi. Kuka pitänee puheen? Todennäköisesti kaunopuheinen isä Litkei. Niin, niin. Näen jo hänet. Hän se on, ensimäisenä. Olen koira, ellei se ole hän."
Isä Brunon ei tarvinnut olla koira, sillä se oli todellakin isä Litkei; hänen jättiläishahmonsa voi jo kaukaa tuntea, — hänen seuralaisensa eivät tosin olleet juhlakulkueväkeä, vaan turkkilaisia sotilaita. Heitä johti Ali Mirze aga, se hirsipuujoudukas. "Hyvää ehtoota, hyvää ehtoota", huusi hän ajaessaan matkalaistemme ohi, "kuljetatteko hengenmiestä kotiin, te kelpo ihmiset? Niinpä mekin omaamme."
Aga virnisteli, munkki Litkei toisteli Jeesuksen nimeä, isä Bruno viittoili hänelle nenäliinallaan. "Sinutkin me kyllä lunastamme, rakas poikani."
Kotiuduttuaan hän ensi töikseen kutsuikin seurakuntansa koolle. Paul Fabianin leski, kyssäselkänen Julia Galgoczi ja kuihtunut Klara Bulki kulkivat jälleen armeliaiden ihmisten ovilla. "Älkää antako munkki-raukan sortua kurjan pakanan käsiin. Mitä kristikansa meistä ajattelisikaan!" Ellei kukkaro tällöin avautunut, lisäsi rouva Fabian:
"Entä mitä virkkaisi siihen Nagy Körös?" [Nagy Körösin ja Kecskemetin välillä on jo vuosisatoja ollut pikku kilpailuja.]