Näiden sanojen johdosta kaivoi jokainen harras kecskemetiläinen kaksikymmentänsä esiin, ja munkki Litkeikin noudettiin kotiin. Mutta juttu ei päättynytkään tähän, sillä kaupankäynti hengenmiehillä tuli niin tavanomaiseksi, että minkä joukonjohtajan tahansa tarvitessa hieman rahaa hän heti antoi määräyksen: "Täytyy noudattaa tänne joku Kecskemetin hengenmiehistä", (sillä oli jo määrätty hinta rahamarkkinoilla). Jonkun aikaa hurskaat porvarit lunastelivat heitä, kunnes herra ylituomari Johann Szucs itse, kaupunkinsa riistäntää surkeillen, teki siitä lopun seuraavin jumalattomin selityksin: "Kun Jumala kerran sallii palvelijansa joutua ryöstettäviksi, miksemme sitä sietäisi? Onhan heidän Herransa lopultakin ensikädessä velvollinen heitä auttamaan."

Jokunen munkki jäi tällöin rosvojen niskoille, ja seurauksena oli, että hengenmiesten arvo aleni nollaan ja valtaajaherrat alkoivat tähystellä uutta saalista. Heitä olikin mahdoton nolata. Pietari — Paavalin päivänä murtautuivat Szolnokin turkkilaiset kaupunkiin ja riistivät kirkosta palaavien vaimojen seasta ylituomarin nuoren vaimon ja Georg Doman rouvan. Kaupunki kuohui. "Nyt ei olekaan kyseessä enää kujeilu, hiisi vie!" Sillä keinottelu papeilla, eihän se nyt vielä ollut niin häijyä. Eihän heillä ollut hätää turkkilaisten parissa ollessaan. Mutta rouvat! Onhan se aivan toista. Tuhat tulimmaista, eihän rouvia käy niin piteleminen!…

Johann Szucs katkeroitui niin, että luopui paikalla ylituomarinvirastaan ja myytyään kivitalonsa lähti Georg Doman kanssa emäntiä noutamaan. Herra Szucs pulitti aviosiipastaan kaksisataa dukaattia.

Georg Doma tarjosi vain viisikolmatta dukaattia, jos hänen vaimonsa päästettäisiin kotiin, sata, jos hänet pidettäisiin, mutta ainiaaksi — hän voisi näet silloin hankkia itselleen uuden.

Zülfikar aga tuumaili hetken ja virkkoi sitten surullisena: "Ota vain vaimosi, ystäväni."

Sillävälin oli Kecskemetin vallannut hurja kauhu. Kurutsitkin olivat saapuneet ja ryöstivät häistä Thomas Veghin neitseellisen tyttären Viczan, juuri kun tämä pyöri lattialla nuoremman Mikael Nagyn kanssa. Mitä tästä kaikesta tulee, herra ja luoja? Tänään tai huomenna riistetään kodeista kalliit emännät!

Kalgaun sulttaanikin tiedoitti jälleen, että hänen osalleen piti tulla kymmenen ihaninta naista. Ja Budan turkkilaiset voivat saapua hetkellä millä hyvänsä. Vaikka silloisista Kecskemetin tyttäristä ei laulu vielä kertonutkaan: "Joka vain mies on, hän noutaa morsiamensa sieltä", olivat ne silti jo aika uhkeita. Sitä eivät Körösinkään nuorukaiset kieltäneet. Ei tarvinne siis ihmetellä, että epätoivo oli yleinen. Tilanne oli samanlainen kuin sadun tuomituissa kaupungeissa, missä seitsenpäinen lohikäärme vuoron perään ahmasti kaikki neidot. Kenen on seuraava vuoro? Tämä tietämättömyys oli kuin näkymätön nuoransilmukka, jonka itsekukin tunsi kaulansa seutuvilla. Kymmenesti päivässä kauhistui yksi ja toinen kauppias näkemäänsä pölypilveä, ja kun Talfaja metsän kuivat puut öisin alkoivat ähistä, luulivat he siinäkin kuulevansa lähestyvien laumojen töminää: "Ah, ne lurjukset tulevat taas."

Iltasin ristivät rouvat pienet kätensä ja rukoilivat palavasti kaupungin suojeluspyhimystä, pyhää piispa Nikolausta. Ehkä hän voisi tehdä jotakin koukkusauvallaan, joka oli kaupungin sinetissä.

(Luulen, että näihin rukouksiin sisältyi — sub clausula — seuraavaa: "Mutta jos Jumalan tahto niin on, niin salli, oi Herra, Csudan husaarien tulla mieluummin kuin koirankuonolaisten tatarien tai Budan turkkilaisten.")

2.