"He ovat jo tipotiessään. Lähtivät sanomatta hyvästiä."
"Onko se mahdollista?" kaakotti rouva Fabian puhelun lomaan.
"Mikä vahinko!" murisi Paul Fekete. "Näin meni hukkaan miltei paras puheeni."
Lestyak kertoi vaippakohtauksen; sen kestäessä alkoivat herra Samuel
Holeczin kasvot säteillä kaikkia värejä.
"Ei olekaan tavallinen pikku tapaus", mutisi hän raapien tyytymättömänä tylppää nenäänsä. "Ei pikku tapaus, hm, senjälkeen kun maailma luotiin, ei mokomaa ole sattunut."
Hänen hämiänsä kesti toki vain tuokion; hän oli vanha, ovela kettu, joka osasi helposti päästä aseman herraksi.
"Hei, ajomiehet, nyt kääntykää takaisin! Suuri päivä on koittanut
Kecskemetille."
Mutta sitten hän hyppäsi satulasta ja virkkoi kunnioittavasti:
"Nouskaa minun hevoselleni, herra Maks Lestyak. Minusta on synti ja häpeä antaa teidän ratsastaa tuollaisella luuskalla."
"Antakaa mennä vain. Kiitän. Tämä ratsu on kyllin hyvä minulle. Kun kolme triumviria on minut sen selkään asettanut, ei yksi riitä minua sen satulasta poistamaan."