Vanhus huoahti:
"Voisipa nyt herättää henkiin vanhan äitirukkasi!"
Ruoka tuodaan pöytään, sen tuoksu täyttää huoneen, Erczi häärää edestakaisin, samoin kisälli Laczi.
"Mene, Laczi-kulta, holviin, juokse ja riennä! Mutta sinä, poikani, istu pöytään, sillä tiedän, että olet nälissäsi, vankilan ruoka on laihduttanut sinut. Kauhunpäivien jälkeen en minäkään ole syönyt. Ensin haittoi suuri suru, ja nyt suuri ilo. Budassa elelin kuin Nikolaus Toldyn hevonen. Mutta sinut olen sittenkin vapauttanut."
"Ibrahim pasha on kunnon mies", kuiskasi ylituomari hajamielisenä (vastapäätä istuvan Czinnan omituinen asema hermostutti häntä).
"Varjelkoon! Vihainen koira on se ukko, ensin hän kiivaili minulle, ei paljoa puuttunut, etten joutunut minäkin tyrmään."
"Minkävuoksi?"
"Sen mustalaisletukan vuoksi, jos häntä vielä muistat. Eikö keitto olekaan hyväksi suolattu? Tuopas suolasalkkari tänne, Laczi."
Laczi vapisi kuin haavanlehti.
"Mikä sinua oikein vaivaa? Pelkäätkö poikaani? Ei se pure, vaikka siitä onkin tullut suuri herra."