Avoimesta ovesta leijui sisään iloisesti hymyilevä Czinna, mustalaistyttö; hänellä oli näpsä röyhelöpusero yllänsä ja musta huivi kaulassa: Ercziken juhlapuku.
Vanha Lestyak peräytyi askeleen.
"Jumala ompi linnamme!" huusi vanhus kauhuissaan, ja kylmiä hikihelmiä kihosi hänen otsalleen. "Mustalaistyttö! Väisty, varjo!"
"Ei hän ole varjo, isä, vaan hän on itse Czinna."
"Lempo minut periköön, jos sitä uskon."
Ovelta kuului koputus, lempoko lienee kutsua noudattanut. Eihän toki sentään. Senaattori Matteus Puszta sieltä tuli Paul Feketen ja Kaspar Permeten kanssa.
"Jumalan terveeksi! Painakaa puuta. Mitä herroilla asiaa?"
"Kokous lähettää meidät teidän ylhäisyytenne luo."
"Mielellämme kuuntelemme teidän sanojanne", sanoi ylituomari arvokkaasti.
He kertoivat lyhyesti, että kokous oli hänen lähdettyään päättänyt: Herra Agostonin luo Waitzeniin toimitetaan lähetystö, se oli ensimäinen (varsin järkevä) päätös, toiseksi, viitta pannaan kolmeksikymmeneksi päiväksi julkisesti nähtäväksi; jokainen saa sitä maksutta ihailla, köyhä niinkuin rikas, paikallinen asukas niinkuin vieraskin; suurkörösiläiset vain maksavat kymmenen denaria. (Sekin on varsin järkevää.)