Lestyak seisoi epäröivänä vuoteen ääressä. Hän tuumi itsekseen:
"Annanko heille oman työni? Enkä enää koskaan, en koskaan sitä saa nähdä? He vievät sen, Jumala tiesi minne, enkä tämän koommin saa kuulla sen vaiheista. Ja sitten alan tuskaillen surra, mitä siitä on tullut. En näe sitä turkkilaista, joka kumartuu maahan asti minun teokseni edessä, — joka suutelee sitä, minun teostani! Ei, ei. Tulos ei saa mennä sen mukana. Työni on täydellinen. Tahdon sen pitää alati silmieni edessä, huumaantua sen ihanuudesta!"
"No, miksette lopultakin näytä, kumpi on uusi?" tiukkasi Goljatti kärsimättömänä.
"Entä miksi te vaaditte nimenomaan uutta?"
"Koska tiedän, että olette meille määrännyt juuri uuden." Lestyak hypähti loukkaantuneena.
"En, en", sammalsi hän käheästi: "Juuri vanhan saatte mukaanne, vanhan, oikean. Uusi… jää Kecskemetiin."
Jättiläinen otti viitan ja pani sen nopsasti vaippansa alle. Ovi kävi ja painui jälleen pian lukkoon. Molemmat vieraat häipyivät öiseen pimeään.
Vanhus meni levolle, mutta virkistävä uni ei vain ollut tullakseen. Pahat painajaiset häntä ahdistivat. Dukaatit, jotka hän oli latonut koriin ja pannut vuoteen alle, alkoivat ohuilla hämähäkinjaloilla kiipeillä ylös seiniä. "Mars, hämähäkit, alas seiniltä!" Muuan kolikko hypähti hänen rinnalleen ja alkoi siinä hulluna karkelon. "Odotapas, lurjus, jahka saan sinut näppeihini." Hän haroi rahaa, mutta mahdotonta oli saada sitä kiinni, vaikka sen kylmät jalat pistelivät häntä ja saivat hänet värisemään, niin että hampaat alkoivat kalista; oli kuin jääkärkisillä neuloilla olisi häntä pistelty.
Sitten hän uneksi, että kikatteleva Saatana otti tuon lemmon kullan, sulatti sen padassa ja valutti sen sitten hänen korvaansa, — tuo polttava neste virtaa hänen suoniinsa ja puhkaisee ohimon, ja hänen verensä kuumana kiehuessa huutavat hänelle hirvittävät äänet; "Lestyak, mitä olet tehnyt, ah, mitä olet tehnyt?"
Hän nousi, pukeutui, painoi päänsä ikkunanpieleen ja vuotti aamua. Hän tunsi ankaraa ahdistusta, mutta ei tunnustanut sitä itselleenkään. Ah! Kaikkihan on kunnossa. Asia on varma, aivan varma. Hän vei viitan raatihuoneen suureen rauta-arkkuun, sitten hän meni Czinnan makuusuojaan jättämään tälle avaimen ja kuiskasi tällöin hänen korvaansa: