"Kaikki hyvin, sydänkäpyni. Tuolla vuoteen alla haukahtelevat jo kultaketut. Meillä on jotakin mitä valjastaa häävaunujen eteen."
Turhaan hän ponnistelihe tyyneksi. Hänen vääntyneet kasvonsa eivät ilmaisseet rauhaa. Hän ei voinut hetkeäkään pysyä alallaan.
Kuin hullu kärpänen liehui hän sinne tänne, kunnes hän vihdoin lähti tapaamaan poikaansa; tämä oli paraikaa saamassa kirjettä heitukka Pintyöltä.
Ylituomari näytti hyvinvoivalta, hänen kasvonsa loistivat. Hän oli juurikään pukeutunut.
Hänen pukunsa olikin tavallista erilaisempi, sellainen joka aatelismiehelle sopiikin. Tavallisen viitan asemasta oli hänen yllään oikea attila uurretuin hihoin; uurrereunoissa oli koreanpunaisia silkkiompeleita.
"Hyvää huomenta, isä! Mitä uutta kuuluu?"
"Tahtoisin pyytää sinulta jotakin."
"Kecskemetin ylituomaria käskee vain yksi mies koko Kecskemetissä."
"Tarkoitatko minua?"
"Tepä sen sanoitte. Entä mitä te käskette?"