Oli ensimäinen markkinapäivä (sillä siitä asti, jolloin viitta tuli esille, alettiin Kecskemetissä pitää markkinoita), vanha Pintyö kurkisteli kojuihin, juoksi hyvinpuettujen miesten jälkeen, ja saatuaan pyydystetyksi jonkun arvokkaan henkilön, lausui hän tälle juhlallisesti:
"Kecskemetin kaupungin ylituomarin, hänen jalosukuisuutensa, herra Maks Lestyakin nimessä. Teille, hyvä herra, on suotu kunnia ja älköön olko teille taakaksi saapua vaatimattomaan kokoushuoneeseemme jakamaan viisasta ja tasapuolista oikeutta kansalaisillemme. Järkevää ei ole olla tottelematta tätä käskyä."
Pian hän oli saanut toimeen suostumaan oppineen Paul Börcsökin Szegedinistä, nerokkaan Frans Baloghin Szentesistä; jälkimäisen hän löysi kansankeittiöstä kuudennen lasinsa äärestä. (Mutta onhan sekin hyvin.) Sitten hän haastoi czeglediläisen viestinviejän Stefan Tordan, ja koska ylituomari puhui jotakin myöskin turkkilaisesta, otti hän mukaan pitkäpartaisen budalaisen Mollah Cselebitin, joka myyskenteli astrakan-nahkoja ja joka sellaiset kaupungit, joissa kadi (tuomari) pyydystetään ansoilla, manasi hornan tuuttiin. Näin asiansa toimitettuaan meni Pintyö raatihuoneen talliin, puhdisti ja harjasi Raron, antoi sille kauroja, satuloi sen ja lähetti sanan Lestyakille, että vanha herra saisi nyt tulla.
Joustavin askelin riensi vanha Lestyak raatihuoneelle, jonne oikeus jo oli kokoontunut; ylituomari oli lisännyt sen jäsenlukua vielä kahdella senaattorilla, Gabriel Porossnokilla ja Agoston Kristonilla, hän itse seitsemäntenä oli puheenjohtaja. Kun hän huomasi isänsä, lähetti hän Pintyön kaupungin sinetti mukanaan Czinnalta hakemaan avaimen, sitten hän otti rauta-arkusta viitan ja senaattorit panivat sen vanhan herran ylle. Se oli virallinen toimitus:
"Menkää, isä, Jumalan nimeen."
Ulkona isä Lestyak nousi jalustimeen, heittäytyi satulaan pää taaksepäin kenossa, kuni oikea ratsumies. Vieraspaikkaiset markkina-ihmiset kiiruhtivat uteliaina paikalle nähdäkseen ylituomarin isän, jonka kaidan vartalon yllä maailmankuulu viitta liehui. Kecskemetiläiset heiluttivat hymyillen lakkejaan, lapset kirkuivat:
"Eläköön, eläköön Lestyak setä!"
Muutamat kuiskailivat kademielin:
"Onnellinen isä, onnellinen ihminen!"
Ja nyt hän oli todella onnellinen. Täysin keuhkoin hän hengitti raikasta ilmaa. Raro tepasteli ylpeänä hänen allaan. Talojen pikku tarhoista nauroivat hänelle jasmiinit ja liljat, oman kodin ikkunasta heilutti Czinna hänelle valkoista liinaa. Hänen levottomuutensa kävisi, hän ei ollut väsynyt eikä kiihoittunut. Sotilaan ennen taistelua tuntema pelko katoaa taistelussa. Ja hän oli nyt tulessa, hän oli kuulevinaan rummun äänen: "Eteenpäin, voittoon!"