Hän hävisi tien pölypilviin; sillaikaa istuivat senaattorit ja ylituomari rauhallisina istuntosalissa, kuuntelivat lammaskatraan ryöstöjutun yksityisseikkoja, todistajien ja syyttäjien pitkäpiimäisiä vakuutteluja. Melko usein sekaantui tuohon autioon keskusteluun jalojen herrojen äänekäs haukottelu.
Kaupungin ulkopuolella temmeltävä nälkäinen lauma ei näitä herroja liikuttanut. Joutavaa! Vihollinen on nykyisin vain kuin joku juokseva asia, melkein samaa kuin antaisi ojennusta jollekin torimuijalle. Toiseen riittää mies ja keppi, toiseen mies ja viitta.
Vain ylituomari liikahti levotonna tuolillaan, kun saliin astui Kalgan sulttaanin lähettinä Olaj beg silmäillen haukankatseellaan tuomareita ja kysyi sitten, kuka heistä oli se kuulu ylituomari Maks Lestyak — siihen Agoston vastasi viitaten kädellään pöydän päähän.
"Mahdotonta", murahti Olaj beg ravistaen päätänsä.
"Ja kuitenkin olen minä Maks Lestyak", vastasi ylituomari soinnuttomalla äänellä.
Suuri beg kivahti äkäisenä:
"Joko minun silmissäni hämärsi silloin kun kaksi ja puoli vuotta sitten tapasimme toisemme leirissäni, tai on tuon jalon herran pää senjälkeen vaihtunut toiseksi."
"Ihminen vanhenee, eikä aivan muutoksitta."
"Ja sitäpaitsi minulla onkin kirje teille." Kirjeen oli kyhännyt Kalgan sulttaani hunajanmakealla kynällä.
"Rakas poikani, uljas Maks Lestyak.