"Mitä?" kysäisi utelias Frans Kriston.
"Consllium abeundi… hahahaa. Hänet on karkoitettu Grosswardeinista. Niin, hän neuvokoon meitä. Meitä ei muutenkaan suurin kunnioiteta, eipä meidän arvomme siitä paljoakaan alene."
Sitten hän kertoi, että isä oli tylsämielinen. Hiljattain lähetti
kunnon isä Bruno hänelle takkinsa puhdistettavaksi rasvapilkuista.
Hän poistikin ne, mutta niin, että leikkasi ne saksilla pois. Isä
Bruno-parka oli saada halvauksen.
Gyuri Pintyö, heitukka, oli sillaikaa hengästyneenä tuonut nuoren Lestyakin huoneeseen. Hän oli sorea, solakka nuori mies, jolla oli harjantiheä tukka.
"Poikani", puhui Porossnoki kohteliaasti, "vastikään huusit jotakin, mikä osui korvaani. Selitähän lähemmin."
Maks Lestyak ei hätääntynyt, hän sorvasi sanansa selviksi ja ymmärrettäviksi. "Olen todellakin tuuminut, ylhäiset herrat, etteivät niissä olosuhteissa, missä rakas kotikaupunkimme nykyisin elää, etteivät kuolleet pykälät, kirjalliset vakuutukset ole suurenarvoisia. Sata kertaa arvokkaampi olisi elävä beg, joka keskellämme asuen vapauttaisi meidät varsin monesta pikkuikävyydestä. Olemme vapaa kaupunki, jalot herrat, mutta meidän vapautemme on kahleista taottu. Etsikäämme tyranni, jotta voisimme elää."
Senaattorit katselivat toisiaan kummissaan, ihastuneina. Sellaisia kauniita lämpimiä sanoja he eivät olleet pitkään aikaan kuulleet, niin kaunis, sointuva ääni ei ollut tässä salissa koskaan kajahdellut. Aamusta alkaen he ovat täällä istuneet, neuvottomina, ja katso, nyt oli kuin olisi odottamatta soihtu sytytetty pimeydessä valaisemaan.
"Eläköön!" kiljahti Mateus Puszta. "Se on viisaan puhetta."
"Hän on oikeassa", virkkoi harmaantunut Georg Pato viittansa ketjuja hypistellen, "hän on keksinyt puhtaan jyvän akanoiden seasta".
Senaattori Porossnoki nousi tuoliltaan, astui Maks Lestyakin luokse ja taputti häntä olalle. "Nuori mies, sinulla on tästäedes yksi ääni", sanoi hän juhlallisesti. "Istukaa keskeemme, herra Mikael Lestyak." (Vihreän pöydän ääressä olikin yksi tuoli tyhjänä: Johan Szucsin )