Nämä sanat saivat intomielen puhkeamaan. Unkarilaiset rakastavat yllättäviä käänteitä, ja tässähän oli nyt sellainen. Kaupunginisät ponnahtivat pystyyn puristamaan nuorukaisen kättä. Kristoffer Agostonkin mutisi leppyneenä Frans Kristonille kuiskaten: "Kunpa hänellä vain ei olisi isänsä piirteitä! Hänen isänsä tuli slovakkina Kecskemetiin sandaaleissa."
"Sitäpä ei pojasta lain huomaa."
Jokainen voikin eräästä lääkeopillisesta ammattilehdestä lukea äsken, että jos valkoihoisen haavan (lääkärien kielessä: ihoyhtenäisyyspuute) paikkaa neekerin nahalla, tuo pieni musta iholaikka muuttuu vähitellen vaaleaksi ja päinvastoin valkoinen paikka tulee neekerin ihossa mustaksi. Tällaista muutantaa on vuosisatojen vieriessä tapahtunut myöskin suurissa unkarilaisissa kaupungeissa. Vieras suku toisensa jälkeen sulautuu unkarilaiseen, saapa vielä ympäristönsä värinkin. Räätäli Lestyak harmaine karvoineen, pyöreine päineen oli kuin atsteekki, Maks taas soikeine, kovine naamoineen, pähkinänvärisine silmineen ja ohuine viiksineen oli jo kuin aito kumaani, joka tässä salissa, jos hän olisi esiintynyt kunnollisissa pukeissa eikä paitahihasillaan, olisi näyttänyt yhtä ylhäiseltä kuin joku seinällä riippuvan vanhan senaattorin lapsenlapsista.
Nyt käytiin yleisen innostuksen vallitessa neuvottelemaan. Yksimielisesti hyväksyttiin, että Kecskemetin politiikka pyrkisi tästälähin hinnalla millä hyvänsä saamaan turkkilaiset kaupungin puolelle. Sitten esitti puheenjohtaja Porossnoki uuden asian: "Ylituomarin paikka on vielä avoinna. Onnellisina aikoina on se virka kansalaiskunnon palkkiona. Koko kaupunki ottaa osaa vaaliin. Mutta nykyisin, jolloin pitkä rivi ylituomareita on kärsinyt marttyyrikohtalon, — yhden sitoi Budan sandshak-pasha teilirattaaseen, toinen nääntyi Konstantinopolissa vankilassa, kolmannen kurutsit lävistivät piikeillään, neljänneltä ryöstivät puolison, — nykyisin, sanon, vaatii tuomarinsauvan vastaanotto sankarillista uhrautumista, eikä meillä ole oikeutta vaalien kautta syöstä ketään kansalaisista onnettomuuksien kouriin. Sillä kenen hyväksi yksilöt nyt äänensä antaisivat? Senkö, jota he korkeimmin kunnioittavat, vaiko sen, jota he vihaavat? Onko mahdollista, ettei yleinen luottamus, vaan yleinen viha asettaa miehet julkisten toimien etunenään? Minä, jalot herrat, pidän sitä mahdottomana." (Myrskyisiä suosionosoituksia.)
"Totta! Niin on laita!"
"Asiain näin ollen, koska ylituomari on valittava senaattorien keskuudesta, on vain yksi ainoa modus vivendi, — että joku teistä ottaa vapaaehtoisesti ylituomarin viran vastaan…"
Rauhattomana harhaili hänen katseensa ympäröivässä joukossa.
Kirkonhiljaisuus vallitsi salissa Senaattorit eivät hievahtaneetkaan.
"Ei kukaan?" kysyi hän synkin otsin. "Sitten meidän täytyy turvautua viimeiseen keinoon, jonka vanhat tapamme määräävät milloin jonkun senaattorin suoritettavaksi joutuu turmiota uhkaava tehtävä. Pintyö, noutakaa tänne lyijyinen lipas."
Heitukka toi sivuhuoneesta pienen lyijyisen laatikon, jonka neljään sivuun oli veistetty pääkallon kuva.