"Se on tiettyä, jos niin pitkälle pääsemme", huomautti herra Permete katkeruutta äänessään, "mutta teidän pitää langettaa tuomio, jos siihen kykenette".
Permeten huomautus valoi uutta verta hänen suoniinsa. Häntä, Maks
Lestyakia, vaadittiin esiintymään miehenä! Hänen silmänsä iskivät tulta.
"Sen teen", hän sanoi karkeasti ja otti taskustansa sinetein merkityn asiakirjan. Hän nousi ja alkoi juhlallisesti lukea: "Me Leopold I, Jumalan armosta Itävallan keisari…"
Ääni petti, se muuttui soperrukseksi, kädet vapisivat, ilmaa haukkoen hän ojensi asiapaperin herra Agostonille.
"Lukekaa te!" Väsyneenä hän painui tuolille. "Ihminenhän olen minäkin."
Ja kun nämäkin sanat tuntuivat tuottaneen hänelle tuskia huudahti hän
Pintyölle:
"Ikkuna täytyy avata. En voi hyvin… Tukahduttava ilma!"
Agoston luki sillaikaa kuninkaallisen käskykirjeen, jossa julkaistiin Kecskemetin kaupunkialueella noudatettava, varkauksia ja petoksia koskeva sotaoikeus-päätös ja jonka mukaan Kecskemetin raatimiehillä oli oikeus tuomita hengestä ja elämästä.
Seuraa äänestys.
Herra Porossnokilla on ensimäinen puheenvuoro.