Muutama aika senjälkeen tokaisi kerran Csutkás:
— Kuules Stevo! (Nimi Tapani hienonnetaan Schemnitzissä Stevoksi.) Tuo sinun kultatyttösi kasvaa aina suuremmaksi ja suuremmaksi. Ennen pitkää hänestä paisuu nuori vaimo. Hän viedään sinulta pois!
Kummastellen katsoa tuijotti Csemez herra kumppaniansa.
— Vai viedään? Hehehe! Mutta minä kun en anna.
Tälle merkilliselle vastaukselle Csutkás herra ravisti päätä. Sitte veti hän taskusta esille kirjavan nenäliinansa, jota hän ensin pudisti varovaisuuden vuoksi, jos näet oppilaat olisivat päässeet siihen turkinpippuria sirottamaan, mikä sangen usein tapahtuukin, jos hän vain unhottaa nenäliinansa pöydälle; mutta huomattuaan sen tällä kertaa olevan puhtaan kaikista vieraista, asiaankuulumattomista aineksista pyyhki hän sillä pariin kertaan hikoilevaa otsaansa sekä kasvojansa.
— Mitäs maar, mitäs maar! He ovat niin kiintyneet minuun… Mitä ajattelenkaan? Niin, niin, ovat kiintyneet… Mitä taasen tuohon sinun väitteesesi tulee, Stevo ystäväni, niin ei se minun halvan mielipiteeni mukaan ole ollenkaan ajanmukaista. Luulen, ettei se ole… vakuutettu olen, Stevo veli, että puhuit vähän ajattelemattomasti… sillä se on naisen tarkoitus…
— Niin, mikä?
Csutkás herra kovasti punastui. Äkkiä sitaisi hän nenäliinan nurkan solmuun ja alkoi sitä pureksia.
— Luulen… ajattelen, — ja tarkemmasti määritellen, tohdin väittääkin, että definitsionini on hyvinkin likipitäen paikallansa, kun asetan naisen kutsumuksen pääpisteen läheiseen yhteyteen, sekä läheiseen että tavalliseen, sekä tavalliseen että yksinomaiseen yhteyteen avioliiton aatteen kanssa. Kaikissa asioissa on näet rakkaus ydinkohta… oi, kuinka ne ovat kiintyneet minuun…
Mutta vanha kullantekijä pysyi mielipiteessään.