— Minä en anna Kristinaa kellekään. En ole kasvattanut häntä heittiöiden varastettavaksi. Täällä kotona on hänelle kaikkea yllinkyllin — hm… elääksensä.
— Mutta entäs rakkaus?
— Rakastakoon minua!
— Se ei riitä.
— No rakastakoon siis sinuakin.
Äkisti loi Csutkás kainosti silmänsä maahan ja hymyili.
— Taikka jollei vielä sekään riitä, niin rakastakoon Luppán ritariakin.
Äkkiä loi Csutkás katseensa ylös, mutta ei enää hymyillyt.
— Sydäntä ei saata käskeä. Sydämmelläkin on oikeuksia, Stevo. Sinä et oikein tunne sydäntä. Sydän on hiton juonikas kappale, Stevo! Se voi helposti särkyäkin.
Haukotellen vastasi Csemez herra ratkaisevasti, että särkyneestä ikkunaruudustakin suurempi hälinä syntyy kuin särkyneestä sydämmestä… Turhaa muka oli kuluttaa aikaa moisiin jaarituksiin; parempi olisi pieni korttipeli. Hän ei luvannut antaa Kristinaa kellekään, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että saisi hänestä tytön painon verran kultaa. Hehehe! Yhtä paljon kultaa kuin Kristina painaa.