— Ihminen! — ärjäsi hän. — Älä jaarittele! Etkö huomaa, että hän on sinulle vieras, kuten sanskritin kirjain minulle. Tosiaankin on neidon sydän verrattava outoon kirjaimeen, eikö niin, Csemez? Kirjaimeen, joka on vaiti ja kuitenkin puhuu. Mutta minä tunnen tämän kirjaimen, Luppán, ja osaan sen lukea. Hän on minuun kiintynyt…
— Hyvät ystävät, — virkkoi Csemez herra vakaan näköisenä, kultaisia kellonperiänsä hypistellen; — asia, josta te juttelette, on arka yksityisseikka, joka sai äskeisen korttipelimmekin keskeytymään, perhekysymys, johon ei missään tapauksessa tarvitse niin paljo sanoja tuhlata, kuin nämät arvoisat herrat jo ovat tuhlanneet. Ja toiseksi tulee myöskin ottaa huomioon, että tyttärelläni on läsnä nuoria vieraita, Bohuska ja Niilo, joille vielä on liian aikaista kuunnella tainkaltaisia »kohtauksia»…
Csutkás herra nyökkäsi myöntäen päätä, mutta Niilo astui esiin, pää rohkeasti pystössä, sekä lausui lujasti, kuuluvasti:
— Antakaa olla, hyvä setä, minulla ei ole mitään tätä kohtausta vastaan, vaan aion itsekin siihen ottaa osaa; minäkin rakastan Kristinaa ja minä myöskin pyydän häntä vaimokseni…
Juhlallinen hiljaisuus syntyi.
Tavan takaa pyyhki Csutkás herra nenäliinalla hikistä otsaansa sekä mutisi tuskin kuuluvasti: »Uhkarohkea könsikkä!» Luppán ritari puraisi huuleensa ja katseli taivaasen, juurikuin olisi aikonut valittaa vainajillensa tuolla ylhäällä: »Katsos armaani, katsos pikku Ester ja Lassi, kuinka huonosti taas kävi!»
Csemez herra yksin pysyi jäykkänä. Hyvän aikaa katseltuansa punastunutta nuorukaista kiireestä kantapäähän otti hän esipuheen asemasta hyppysellisen nuuskaa nenäänsä sekä laski rasian kannen niin kuuluvasti kiinni, jotta jo edeltäkäsin sopi arvata jotain erinomaista olevan tulossa.
Ja pian seurasikin Csemez herran vastaus.
— Hehehe! Asia alkaa sotkeutua. Oikea gordionsolmu! … Ennenkin jo oli arkaa laatua, mutta yksi juoni enemmän, ei haita… No, poikaseni, sangen hyvä on, hehehe… Vai menit sinäkin satimeen! Miksei? Tunnen isäsi. Kunnon mies ja hyvä ystäväni… Mutta odotapas hiukkasen, niin minä pian tuon gordionsolmun halkaisen. Hehehe!
— Isä! — puhui Kristina tarttuen hänen käteensä, — minun täytyy sanoa teille, että…